Aiemmin Neuvostoliitossa ja nykyisin Venäjällä pehmeän vaikuttamisen keinoksi on valikoitunut jääkiekko. Tähän vaikutti se, että lajille oli suotuisat olosuhteet, pitkät perinteet jääpallossa ja lyhyt matka lajin huipulle. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilän mukaan jääkiekko valikoitui Neuvostoliitossa urheilulajiksi, siksi että sillä oli jalkapalloa lupaavammat menestysnäkymät. Lisäksi jääkiekon fyysisyys ja sotaisa retoriikka sopivat täydellisesti kylmän sodan aikaan.
Helsingin Jokerit ovat tekemässä paluuta kotoiseen Liigaan kaudeksi 2023-2024. Jokerien KHL operaatiota pidetään eräänä tunnetuimmista Venäjän informaatio-operaatioista Suomessa. Jokereista on puhuttu viime aikoina medioissa varsin negatiiviseen sävyyn.
Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg on tutkinut KHL:ää. Hän ei näe Jokerien KHL-vierailua pelkästään kielteisenä asiana.
– Suomessa KHL:n suurin merkitys oli etenkin 2014 jälkeen välittää kuvaa Venäjästä normaalina valtiona ja lisätä kiinnostusta sitä kohtaan. Etenkin urheilua seuraaville nuorille KHL saattoi edesauttaa myönteisen maakuvan kehittymistä ja ylipäätään maan tuntemusta. Jos Venäjä olisi kehittynyt rauhanomaisella tavalla, tämä olisi aivan hyvä asia, Forsberg sanoo.
Kriittisiä ääniä kuului läpi Jokerien KHL-ajan, mutta kritiikin määrä on kasvanut entisestään Venäjän aloitettua laajan hyökkäyssodan Ukrainassa. Jälkikäteen joukkuetta ja sen johtoa on soimattu mediassa ja KHL:n hallituksessakin istunut Jokerien toimitusjohtaja Jari Kurri on saanut ankaraa arvostelua osakseen. Tuomas Forsberg korostaa, että Jokerien KHL-taipaleen vaikutus ei ole ollut ainoastaan negatiivinen.
– Venäjän hyökättyä Ukrainaan on helppo olla jälkiviisas, mutta urheiluyhteistyö on kaksisuuntaista ja Suomen näkökulmasta erilaisten siteiden luomista Suomen ja Venäjän kansalaisyhteiskuntien välillä on pidetty positiivisena asiana.
Helsinki oli KHL:n läntisin kaupunki, mutta ennen Krimin valtaamista oli puhetta, että joukkueita tulisi Lontooseen ja Pariisiin. KHL oli Vladimir Putinin lempilapsi ja se on pitkälti Putinin luomus. Jokisipilän ja Forsbergin mukaan KHL:n tarkoituksena oli haastaa NHL tosissaan. KHL nousikin tasoltaan maailman toiseksi parhaaksi kiekkosarjaksi ja kiinnostus sitä kohtaan oli huomattavasti suurempaa kuin sitä edeltävää Venäjän mestaruussarjaa.
– Jokerit oli ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt joukkue entisen kommunistisen blokin ja Kiinan ulkopuolelta. Toisaalta voidaan todeta sekin, että Jokerien mukanaolo tuskin muutti monienkaan suomalaisten käsityksiä Venäjästä positiivisempaan suuntaan. KHL:lle Jokerien saaminen mukaan oli yksi merkittävimmistä kaappauksista, Jokisipilä sanoo.
Tuomas Forsberg muistuttaa, että Jokerien reissu itään ei tuottanut merkittävää vahinkoa Suomen valtiolle. Urheilulla voi olla ja on kuitenkin merkittävä rooli informaatiovaikuttamisessa. Molemmat tutkijat allekirjoittavatkin, että urheilujärjestöillä onkin itsetarkastelun paikka siinä, keille esimerkiksi olympialaisia ja muita arvokisoja jatkossa annetaan.
– Kriittistä keskustelua on käyty Pekingin olympialaisista saakka. Kansainvälinen olympiakomitea on edelleen sujuvasti antanut olympiakisat autoritaaristen maiden poliittisten viestien ja imagokampanjoiden alustaksi. Uskon, että nyt on vihdoinkin kriittinen piste ylitetty. Urheiluun kohdistuu kasvava vastuullisuuden vaatimus eikä tähän sovi veljeily rosvoparonien kanssa, Jokisipilä sanoo.
Urheilu informaatiovaikuttamisen työkaluna
Suomessakin urheilu on ollut väline rakentaa kansallista identiteettiä ja tarinaa. Hannes Kolehmainen ja kumppanit juoksivat Suomen maailman kartalle.
– Suomi ja monet muut ovat käyttäneet urheilua kansallisen identiteetin rakennusvälineenä, koska urheilu vetoaa tunteisiin ja yhdistää kansaa. Suomalaisen urheilun nationalismisuhde on lieventynyt ja osin karnevalisoitunutkin, mutta kyllä se siellä edelleen on. Iivo Niskasen ja jääkiekkokullan kunniaksi soitettiin edelleen Pasilasta Porilaisten marssi, Markku Jokisipilä sanoo.
Urheilua käytetään edelleen erilaisten tarkoitusperien saavuttamiseksi ja se on yksi informaatiosodankäynnin keinoista. Urheilu on pehmeän vaikuttamisen keino.
– Erilaisia urheilutapahtumia ja sarjoja sekä urheilijoita itsessään seuraavat sadat miljoonat ihmiset ympäri maailman. Urheilu yhdistää, mutta sen kautta valtiot voivat edistää omia tavoitteitaan. Urheilun avulla vahvistetaan sisäistä identiteettiä ja tunnettuutta maailmalla, Tuomas Forsberg sanoo.
Urheilu on aina ollut informaatiovaikuttamisen väline. Urheilu mahdollistaa rakentaa kansakunnan omaa kansallista tarinaa. Menestyvän urheilijan gloriasta haluavat osansa myös poliitikot.
– Mikä tahansa yleisöä kiinnostava asia tarjoaa alustan poliittisten viestien välittämiselle. Urheilun kautta on tarjolla merkittäviä imago- ja assosiaatiohyötyjä poliitikoille. Poliitikot ovat haluttuja urheilujärjestöjen puheenjohtajia kontaktiverkostojensa ja yhteiskunnallisen osaamisensa vuoksi, sanoo Markku Jokisipilä.
Urheilu ja politiikka ovat nivoutuneet tiukasti yhteen, vaikka jotkut tahot haluavatkin väittää muuta.
–Kaikista asioista voidaan aina löytää jokin poliittinen aspekti ja jos joku sanoo, että urheilua ja politiikkaa ei saa sekoittaa keskenään, niin se on usein itsessään varsin poliittinen kannanotto, sanoo Forsberg.