Ruotsin Nato-jäsenyyden toteutuminen merkitsee venäläissyntyisen turvallisuuspolitiikan tutkijan Pavel Baevin mukaan eräänlaista päätepistettä Itämeren alueen poliittiselle ja strategiselle murrokselle, jonka keskeisenä taustatekijänä on ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan.
Venäjä on tässä asetelmassa hänen mukaansa selvä häviäjä, sillä se on menettänyt niin pitkäaikaiset taloussuhteensa kuin poliittisen vaikutusvaltansa, ja myös sen kyky projisoida sotilaallista voimaa alueelle on tällä hetkellä heikompi kuin koskaan ennen.
– On muodostumassa Pohjois-Euroopan ja Baltian maiden epävirallinen koalitio Venäjän aggression torjumiseksi, ja samaan aikaan Venäjän armeija kadottaa hyökkäyksellisiä suorituskykyjään Ukrainan taistelukentillä, Oslon rauhantutkimusinstituutin tutkimusprofessorina ja Brookings-ajatushautomon tutkijana toimiva Baev kirjoittaa artikkelissaan.
Tätä taustaa vasten kehotukset panostaa nykyistä enemmän Venäjän uhan torjumiseen Pohjois-Euroopassa saattavat joidenkin mielestä vaikuttaa ylivarovaisilta tai jopa pelokkailta. Vladimir Putin on pyrkinyt pönkittämään tällaisia vaikutelmia vakuuttamalla, että esimerkiksi Puola tai Latvia ”eivät kiinnosta” Venäjää.
Putinin vakuuttelut kannattaa Baevin mielestä jättää omaan arvoonsa ja keskittyä tarkastelemaan sitä, millaisen sotilaallisen uhan Venäjä Itämeren alueen naapurimailleen todellisuudessa muodostaa.
Venäjän ja Ukrainan välinen sota ei Baevin mukaan suinkaan ole pattitilanteessa, kuten yhä useammin väitetään, vaan taistelut ovat intensiivisiä, monialaisia ja nopeatempoisia. Vuoden 2024 alussa Ukrainan armeija oli hänen mukaansa niin vakavassa tilanteessa, että esimerkiksi Ruotsin siviilipuolustusministeri Carl-Oskar Bohlin katsoi tarpeelliseksi varoittaa maanmiehiään sodan uhasta.
Tiedusteluarviot ja Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin vankka tuki vahvistivat Bohlinin varoituksen uskottavuutta, Baev sanoo.
– Tämän keskustelun eräs erityistä huolta herättävä ulottuvuus on arvio, jonka mukaan Venäjä voisi hyökätä johonkin Nato-maahan jo 3–5 vuoden kuluessa, kuten esimerkiksi Tanskan puolustusministeri Troels Lund Poulsen on esittänyt, Baev toteaa.
Tämä aikajänne saattaa hänen mukaansa vaikuttaa epätodennäköiseltä, kun otetaan huomioon Venäjän armeijan Ukrainassa kärsimät valtavat tappiot ja venäläisen puolustusteollisuuden rappiotila. Riskiarvion taustalla on kuitenkin oletus siitä, että Ukraina saattaisi joutua hyväksymään kompromissin ja alistumaan epäoikeudenmukaiseen rauhaan.
Skenaario Ukrainalle epäedullisesta rauhasta häämötti Baevin mukaan hetken aikaa tammikuun alussa, kun läntinen tuki Ukrainalle oli hiipunut ja Venäjän sotateollinen kompleksi toimi huipputeholla. Nyttemmin tilanne on kuitenkin muuttunut muun muassa nopeutettujen tykistö- ja ampumatarviketoimitusten sekä EU:n myöntämän merkittävän lisärahoituksen myötä.
Samaan aikaan Venäjä on hänen mukaansa yhä tyytymättömämpi Itämeren alueen poliittisiin ja sotilaallisiin muutoksiin ja etsii aktiivisesti epäsymmetrisiä ja ”hybridejä” keinoja kompensoidakseen suhteellista heikkouttaan.
– Kiinalaisomisteisen konttialuksen ankkurin 8. lokakuuta 2023 aiheuttama Suomen ja Viron välisen Balticconnector-kaasuputken vaurio saattoi olla vedenalaisen infrastruktuurin sabotointistrategian testausta. Monet Itämeren ja Pohjanmeren putkistot ja kaapelit ovat vaikeasti suojattavia kohteita, kun taas Venäjällä ei Nord Stream -kaasuputken jälkeen vastaavia kohteita enää ole, Baev sanoo.
– Moskovan epäonneksi Helsingissä toimii hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus (Hybrid CoE), jonka tutkimus on useimpia Venäjän erikoispalvelujen valmistelemia tihutöitä askelen edellä, hän toteaa.
Vaikka Nato näyttää Itämeren alueella juuri nyt vahvalta, asetelma saattaa Baevin mukaan muuttua nopeasti. Pahimmassa mahdollisessa skenaariossa Yhdysvallat supistaisi olennaisesti aseapuaan Ukrainalle tai jopa keskeyttäisi sen tyystin. Tämän seurauksena Ukraina joutuisi alistumaan neuvotteluratkaisuun, joka sementoisi Venäjän aluevaltaukset, ja samaan aikaan Venäjän puolustusteollisuus jatkaisi vahvistumistaan.
– Naton eurooppalaisilla jäsenvaltioilla on vain niukasti edellytyksiä vaikuttaa ensimmäiseen ja kolmanteen näistä kolmesta kehityskulusta – siksi niiden pitää panostaa ennen kaikkea Ukrainan puolustuskyvyn lujittamiseen, Baev sanoo.
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin lausunto, jonka mukaan läntisten joukkojen lähettämistä Ukrainaan ei pidä sulkea pois, edustaakin hänen mukaansa suoraviivaista logiikkaa.
– Estääkseen Ukrainan tappion ilman Yhdysvaltain materiaalista tukea eurooppalaisten on valmistauduttava lähettämään taistelujoukkoja. Vaihtoehtona on valmistautua Venäjän Itämeren alueella toteuttamaan laajamittaiseen hyökkäykseen, joka voisi jopa ”optimistisen” saksalaisarvion mukaan tapahtua 5–8 vuoden kuluessa, Baev toteaa.
Vaikka Venäjän tappion varmistaminen vaatii pitkäjänteisyyttä, sota jättää hänen mukaansa yhä vähemmän tilaa poliittisille valinnoille.
– Euroopan onneksi panostukset omien valmiuksien parantamiseen Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi ja sotilaallisen tuen laajentaminen Ukrainalle ovat pohjimmiltaan sama asia, hän painottaa.
