Feminismi. Pelkkänä sanana se herättää tunteita laidasta laitaan. Joskus se nähdään tasa-arvon aktiivisena työkaluna, avaimena suvaitsevaiseen maailmaan. Toisinaan se nähdään nyrpeänä valitteluna, jossa tulkitaan jokainen ilme ja ele pahimman mahdollisimman kautta.
Kulttuurissamme feminismi on valtavirtaistunut kovaa vauhtia. Ennen oli rohkeaa julistautua feministiksi, nykyään se on oletusarvo. Yhteiskuntaa tarkastellaan feministisen linssin läpi: eihän tässä vaan naisia aseteta huonoon valoon? Feministiset teoriat ja sukupuolentutkimus ovat toistuva teema akateemisessa keskustelussa ja ne ovat valuneet yleissivistävien koulujen opetussuunnitelmiinkin.
Samalla kuitenkin feminismin vihaaminen on ollut niinkin intohimoista, että moni nainenkin on kutsunut itseään antifeministiksi. Feminismistä irtisanoudutaan ja sen vaatimuksille nauretaan. On tietyissä porukoissa siistiä olla kannattamatta feminismiä.
Käsityksemme feminismistä ovat kuplautuneet. Feminismin kritiikki torjutaan usein jääräpäisten miesten ymmärtämättömyydellä tai pick me -tyttöjen huomionhakuisuudella. Toisaalta myös feminismin sisältämä tärkeä kärki naiseuden toiseuttamisesta ja naisten alisteisesta asemasta kuitataan olankohautuksilla.
Tällä kirjoituksella haluan pohtia, miten feminismistä on tullut niin ristiriitainen ilmiö ja pitäisikö minun kaiken jälkeen sittenkin tunnustautua feministiksi.
Feminismin määrittely
Tyypillinen feminismiä käsittelevä teksti alkaa luettelemalla sen neljä eri aaltoa. Se on toki varsin avaava tapa tutustua feministiseen liikkeeseen, mutta ohjaa liikaa keskustelua feminismin historiaan. Meidän tulee keskustella enemmän feminismin ydinmääritelmästä.
Hedelmällinen keskustelu alkaa aina määrittelyllä. Suurin osa väärinkäsityksistä tapahtuu käsitteiden ymmärrysvaiheessa. Ei siis auta, että olemme samaa mieltä feminismin historian kulun kanssa, jos meidän ajatuksemme sanasta feminismi herättää aivan erilaisia konnotaatioita.
Feminismissä määrittely on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Syynä on se, että aatetta on varsinkin viime aikoina kaupattu tasa-arvon synonyyminä – laajalle yleisölle.
Tämä toimii. Feministi on yhtä kuin sukupuolten tasa-arvoisten oikeuksien ajaja. Shakki ja matti: kukaan läntisen arvojärjestelmän kannattaja ei voisi olla olematta feministi.
On silti älyllisesti laiskaa väittää, että feminismi olisi sama asia kuin tasa-arvo tai egalitarismi. Feminismi on leimallisesti naisasiainliike – ja sellaisena sen tulee pysyä. Naisten oikeuksien puolustamiselle pitää löytyä oma käsitteensä.
Nykyään feminismiin – erityisesti intersektionaaliseen sellaiseen – liitetään muitakin ulottuvuuksia kuin naisten oikeudet. Tämä johtuu yksinkertaisesta ajatusvirheestä. Jos feminismi määritellään vääristyneesti tasa-arvon synonyyminä, niin automaattisesti feminismin tulisi koskettaa kaikkia marginalisoituja ryhmiä.
Feminismin ydin piilee kuitenkin erottamattomasti naisen ja miehen suhteessa. Jotta voisit kutsua itseäsi feministiksi, sinun tulee nähdä naisen asema rakenteellisesti alisteisena mieheen nähden. Tämä on se feminismin juju, joka tarjoaa vastauksen moneen avoimeen kysymykseen feminismin luonteesta.
Feminismin ajankohtaisuus
Naisten vajavainen oikeudellinen ja sosiaalinen asema on ollut niin kiistaton, että naisten oikeuksien ajaminen on tuntunut tismalleen samalta kuin tasa-arvon edistäminen. Sittemmin länsimaissa asian laita on muuttunut.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on haastavaa todistaa, että naisia estettäisiin toteuttamasta omaa potentiaaliaan. Naiset ja miehet ovat yhdenvertaisia lain edessä ja uusien sukupolvien naiset pärjäävät sosioekonomisilla mittareilla jopa miehiä paremmin.
Tuntuisi hullunkuriselta julistautua automaattisesti feministiksi maassa, jossa miehet putoavat koulutusjärjestelmästä, kärsivät väkivallasta ja päihteistä enemmän, kuolevat nuorempana ja ovat lain edessä velvoitettuja jopa vuoden palvelukseen sukupuolensa takia.
Myönnän, whataboutismi raivostuttaa. Miesten huolien nosto feminismikeskustelussa on pahimmillaan juurikin sitä. Keskustelun uudelleen suuntaaminen miesten tilanteeseen on kuitenkin pohjimmiltaan huomautus feminismin sokeasta pisteestä. Naisen yksiselitteinen rakenteellinen alisteisuus ei olekaan se päivitetyin käsitys sukupuolten tasa-arvotilanteesta.
Feminismiä, tasa-arvoa vai yhdenvertaisuutta?
Nykyajan feminismin sudenkuoppana on sivuuttaa naisen ja miehen fundamentaaliset erot. Oletusarvona on, että nainen ja mies olisivat samanlaisia ja että naisten ja miesten eriytymisen syyt ovat patriarkaalisissa rakenteissa.
Näin asia ei tietenkään ole. On kerta toisensa jälkeen todistettu, että pelkästään miesten ja naisten aivot ovat rakenteeltaan erilaiset. Siksi pojista tulee todennäköisemmin insinöörejä ja tytöistä sairaanhoitajia, eikä päinvastoin. Tekoälykin osaa arvata aivokuvista naisen ja miehen aivot 90 prosentin todennäköisyydellä oikein.
Ajatus naisten ja miesten samanlaisuudesta johtaa räikeisiin virhepäätelmiin. Feministiset järjestöt perustavat tasa-arvotyönsä laajasti vain tilastojen analysointiin, joissa vinoutunut alkuolettama pääsee tekemään tuhojaan. Ihanteelliseksi tavoitteeksi feministit ovat asettaneet 50/50-jakauman jokaiselle elämän osa-alueelle, vaikka naiset ja miehet haluavat vapaassa yhteiskunnassa tehdä keskimäärin hyvin erilaisia päätöksiä.
Minä en haluaisi assosioitua feminismiin nimenomaan näiden seikkojen takia. Tällä hetkellä suurin osa feministeistä ei tunnusta aidon tasa-arvon olevan näennäisen tilastotasapainon sijaan sukupuolineutraali yhdenvertaisuus.
Feminismin suhde feminiinisyyteen
Keskeisenä kritiikkinä feminismille on nostettu maskuliinisten piirteiden glorifiointi naisissa. Maskuliinisuuteen kuuluu status- ja rahakeskeisyys, aggressiivisuus, suoruus ja kovuus. Sen paketoiminen barbiemaiseen pinkkiin glitteriin, huulipunaan ja korkokenkiin ei muuta sitä. Feministien ihannenainen 2020–luvulla on boss lady –arkkityyppi.
Maskuliinisia naisia on aina ollut, ja sellaisille feminismi on epäilemättä tehnyt paljon. Epätyypillinen nainen ei ole enää kahlittu feminiinisiin sukupuolinormeihin, vaan hän on vapaa toteuttamaan itseänsä esimerkiksi miesvaltaisella alalla. Voisin jopa väittää, että äänekkäimmillä feministiaktivisteilla on jossain määrin maskuliinispainotteisia toimintamalleja. Ainakin itse voin samaistua näihin piirteisiin.
Vaikka feministien tavoin näen naisten ja miesten sukupuolistereotypioiden häivyttämisen tärkeänä, sen ei tulisi tapahtua feminiinisten piirteiden vahvuuksien unohtamisella. Kulttuurissamme naisten feminiinisyys on jäänyt maskuliinisuuden jalkoihin.
Otetaan konkreettinen esimerkki. Yhteiskuntamme arvojärjestelmä on helposti peilattavissa viihdemaailmasta: uusien elokuvien ja videopelien trendiksi on paljastunut solakat naispäähenkilöt päihittämässä yli satakiloisia miehiä taistelussa. Lisäksi näistä naisista tehdään kylmiä ja tunteettomia, aivan kuin toksisen maskuliinisuuden perikuvia.
Naisten muuttaminen feminismin nimeen robottimaisiksi Terminator-tuhoajiksi ei voimaannuta perinteistä naista. Se kadottaa jotakin arvokasta sellaisessa naiseudessa, joka vallan himoamisen sijaan puolustaa olemisen ja aistimisen kauneutta. Sellaisessa, jonka vahvuus ei ole fyysisessä voimassa, vaan luomisessa, parantamisessa ja hyväksymisessä. Tarvitsemme roolimalleiksi enemmän Lumikkeja ja Éowyneita, ei enempää omnipotentteja supermiesnaisia.
Tässäkin harha-askel on otettu siinä oletuksessa, että naiset haluavat olla samalla tavalla voimakkaita kuin miehet. Naisten roolimallit on viime vuosikymmenien aikana maskulinisoitu, ja meillä on levinnyt virheellinen oletus siitä, että naiset voimaantuisivat ennemmin katkeamattomassa työputkessa kuin esimerkiksi kotona omien lastensa kanssa.
Uskaltaisin väittää, että jos raha ei olisi tekijänä, monet naiset valitsisivat kotiäitiyden uransa sijaan. Eikä se missään nimessä ole heikkoutta. On jopa kontroversiaalimpaa haaveilla kotiäitiydestä kuin yritysjohtajuudesta, mikä juontaa feminiinisten asioiden aliarvostamisesta.
Palataan viimeisen kerran feminismin määritelmään. Se siis sisälsi ajatuksen siitä, että nainen on rakenteellisesti alisteisessa asemassa mieheen nähden. Korjaan kuitenkin sitä vähän enemmän tähän päivään: feminiinisyys on rakenteellisesti alisteisessa asemassa maskuliinisuuteen nähden. Tällä toteamuksella minutkin saa tunnustautumaan feministiksi.
Feminsimi ja naistenpäivä
Feminismin suhdetta naiseuteen voi tarkastella myös naistenpäivän muodossa. Kaupallistetussa ja pinkkipestyssä juhlapäivässä tapana on, että erityisesti miehet ostavat ruusuja ja suklaata rakkaalle naiselleen. Naisia tulee koko päivän ajan onnitella heidän naiseudestaan.
Suurimmalla osalla ei ole mitään vedenpitävää ajatusta siitä, miksi juuri naiseutta juhlitaan. Tuntuisi nurinkuriselta kääntää ajatus toisin päin: naiset onnittelisivat miehiä miehuudestaan miestenpäivänä. Taustalla lienee edelleen ajatus siitä, että naiset tarvitsevat erityistä kannustusta sukupuolensa ansiosta – vai kenties takia?
En halua olla ilonpilaaja. Onhan se aina kivaa juhlia ja saada asioita. Feministin pitäisi silti varoa nostamasta naisia liikaa jalustalle. Naistenpäivän ongelmana on kuitenkin suurempi yhteiskunnallinen ilmiö: ylentämällä alentaminen.
Yleisesti alempana hierarkiassa olevia kehutaan vuolaasti. Mitä ylempänä on, sitä vaikeampaa ja ansaitumpaa ylistäminen on. Naiseus laitetaan ylimääräisellä naistenpäivähömpötyksellä käänteisesti alisteiseen asemaan, kun naisia pitää kehua pelkästä olemassaolostaan. Feministisempi teko olisi normalisoida naiseus, ei tsemppailla naiseutta.
Naistenpäivä feministisemmäksi
Naistenpäivää en kuitenkaan peruuttaisi. Sen merkitystä tulisi terävöittää. Kaltaiseltani feminismin kriitikolta tuleekin nyt yllättävä ehdotus: tehdään naistenpäivästä radikaalimmin feministisempi ja palataan feminismin ytimeen. Keskitytään huomioimaan ne tilanteet, joissa naisen asema on rakenteellisesti alisteinen mieheen nähden.
Naisten oikeudet ovat rikkaissa länsimaissa varsin hyvällä mallilla, kun feministiset teoriamme pyörii ympyrää intersektionaalismin kehyksissä ja arkinenkin keskustelu kääntyy sukupuolikonseptien moninaisuuteen. Feminismi on kuitenkin jämähtänyt muualla sen ensimmäisen aaltoon. Globaalissa idässä ja etelässä nainen on pääsääntöisesti räikeän alistetussa asemassa.
Olisi hyvä herättää suhteellisuudentajua feministisessä työssä. Feministiksi itseänsä kutsuva tulee nähdä tiettyjen uskontojen ja maantieteellisten alueiden ongelmallisuus naisten asemaan nähden. On helppoa esittää valaistunutta ja rohkeaa, kun toruu setämiesten tahdittomia kahvipöytäkommentteja, mutta entä sitten kun kyseessä on ilmiselvä patriarkaalinen alistamisen symboli kuten burka?
Naistenpäivä pitäisi pyhittää nimenomaan naisten globaaliin heikkoon asemaan ja naiskeskeiseen kehitysaputyöhön. Sen sijaan, että haluaisin jonkun ostavan minulle ruusuja ja suklaata onnitellakseen ”naiseuttani”, haluaisin hänen lahjoittavan saman summan rahaa naisten koulutukseen ja terveydenhuoltoon kolmansissa maissa. Naistenpäivänä on myös hyvä hetki levittää tietoisuutta siitä, ettei suomalaisen naisen asema ole itsestäänselvyys.
Feminismin voi vielä korjata
Toivon kirjoitukseni vähentävän mustavalkoista feministikeskustelua ja kuplautumista. Runsaasta kritiikistä huolimatta en ole heittämässä feminismiä kokonaan romukoppaan. Antifeministinen asenne osoittaa mielestäni lapsekasta suhtautumista nykyfeminismin ongelmiin. Vielä on paljon keskusteltavaa sukupuolten välisistä eroista myös ihan vain naisten näkökulmasta.
Feminismin voi vielä korjata ristiriitaisuuksistaan. Seuraavana feministisenä kysymyksenä tulisi olla, kuinka voimme pitää niiden feminiinisten naisten puolia, jotka eivät ole omia itsejään maskuliinisuuteen keskittyvässä maailmassa. Se ei ainakaan toimi rinnastamalla nainen ja mies keskenään vaihtokelpoiseksi. Lisäksi meidän tulisi arvostaa feminiinisiä piirteitä enemmän ja tunnustaa ne yhtä lailla yhteiskunnan tukipilareiksi – ei heikkouksiksi.
Klassisella feminismillä on myös edelleen hurjasti tehtävää globaalisti naisten oikeuksien parantamiseksi. Naisen asema on kansainvälisessä tarkastelussa selvästi alisteisessa asemassa mieheen nähden. Tämän takia toivon koko maailman naisten puolesta, että jokaisessa herää pieni feministi.
Mutta viimeinen vastaus pitänee lukita. Olenko minä siis feministi? Niin kuin jokainen ärsyttävä poliitikko on joskus vastannut: kyllä ja ei.
