Ympäristövaliokunta on päättänyt tänään täydentää hallituksen esittämää rakentamislain korjaussarjaa kahdella lakialoitteella. Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman toteaa muutosten keventävän byrokratiaa sekä rajaavan tehokkaasti ympäristöjärjestöjen tarpeettoman laajoja valitusmahdollisuuksia.
Eduskunnan ympäristövaliokunta esittää kahden kansanedustaja Heikki Vestmanin laatiman lakialoitteen hyväksymistä osana hallituksen esittämän rakentamislain korjaussarjan hyväksymistä. Lakialoitteiden tavoitteena on helpottaa erityisesti omakotitalojen rakentamista.
Ensimmäisessä rakennusjärjestystä koskevassa lakialoitteessa on esitetty, että kunta voi määrätä rakennusjärjestyksessä tontinomistajan oikeudesta rakentaa sivuasunto ja että rakennusjärjestyksen laatimiseen liittyvää byrokratiaa, erityisesti selvitysvelvoitteita, vähennetään.
Sivuasunto on päärakennuksen kanssa samalle rakennuspaikalle rakennettava, yleensä erillinen talo.
– Rakennusjärjestyksellä voidaan jatkossa antaa tontinomistajalle nimenomainen oikeus rakentaa sivuasunto. Tämä mahdollistaa esimerkiksi sukupolvien yhteistä asumista. Jatkossa kunnan on helpompi vapauttaa myös muuta rakentamista rakennusjärjestyksellä, koska tämän laatimiseen liitetty yltiöpäinen selvitysvelvollisuus poistuu, Vestman iloitsee tiedotteessa.
Vestman pitää tärkeänä myös hyväksyttyä rakentamislain korjaussarjan pykälämuutosta, jonka mukaan rakennusjärjestyksellä ei toisaalta voida poiketa rakentamislaissa säädetystä rakennusluvan kynnyksestä alaspäin.
– Sääntelyinnokas kunta ei siis jatkossa voi rakennusjärjestyksellä vaatia lupaa lailla luvanvaraisuudesta vapautetuilta rakennuskohteilta kuten alle 30 neliöisilta talousrakennuksilta. Nämä voidaan siten koko Suomessa rakentaa vuoden vaihteen jälkeen varmasti ilman lupaa, Vestman toteaa.
Vestmanin toisessa lakialoitteessa on esitetty, että yhdistysten valitusoikeudet rajataan vain sellaisiin rakennushankkeisiin, joihin sovelletaan YVA-menettelyä eli esimerkiksi suurten teollisuuslaitosten rakentamiseen.
Nykyisen lain mukaan yhdistykset ovat voineet valittaa jopa yksittäisen omakotitalon luvasta.
– Oma koti on monen suomalaisen perheen unelma ja elämän suurin investointi. Niin sanottua ammattivalittamista harjoittava järjestö on saanut tehtailla valituksia estääkseen näiden unelmien toteutumisen. Niin on myös tapahtunut: Erään luontojärjestön valitusten perusteena on ollut se, että yksittäisten perheiden omakotitalot ovat hajauttaneet yhdyskuntarakennetta. Nyt tähän tulee stoppi valitusoikeutta rajaamalla, Vestman toteaa.
Uusi rakentamislaki tulee muutoinkin helpottamaan omakotitalojen rakentamista haja-asutusalueille. Jatkossa omakotitalon rakentamisen vaatimaa rakentamislupaa ei voida torpata sillä perusteella, että tämä vaikeuttaisi yleisesti tulevaa kaavoitusta.
– Rakentamisen helpottamisessa on kyse myös omaisuudensuojasta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt maankäytön estymistä määräämättömäksi ajaksi, eräänlaista jatkuvaa rakennuskieltoa, ongelmallisena omaisuudensuoja eli ihmisoikeusvelvoitteen kanssa. Nyt maanomistajan oikeus rakentaa vahvistuu lailla. Sitä paitsi suomalaiset tietävät itse parhaiten, miten ja missä he haluavat asua.
LUE MYÖS:
Rakennusala elpyy hitaasti – tätä mittaria ekonomisti nyt seuraa