Talven toistaiseksi pahin pyrypäivä muuttaa jalkakäytäville sataneen lumen hetkessä sohjoksi. Helsingin Laaksossa sijaitsevan Validian kuntoutuskeskuksen odotusaulassa ehtii vajaassa puolessa tunnissa oppia monenlaista pyörätuolien, sähkömopojen ja kyynärsauvojen talvivarustelusta, kun apuvälineitä käyttävät asiakkaat antavat toisilleen vinkkejä.
– Monelle tämä on kuin toinen koti, toimitusjohtaja Laura Ämmälä (ent. Räty) sanoo saapuessaan tuiskun keskeltä Laakson sairaala-alueelle.
Ämmälä on luotsannut Validiaa vuodesta 2021. Nyt vammaisten palveluasumiseen, kuntoutukseen ja henkilökohtaiseen apuun erikoistunut Validia on uuden edessä. Invalidiliiton liittovaltuusto antoi syyskokouksessaan 23. marraskuuta liittohallitukselle valtuudet myydä Validia Oy:n koko liiketoiminta sekä palvelutalokiinteistöt ja laitokset. Myyntiprosessia on tarkoitus edistää aktiivisesti. Perusteluna myynnille on muun muassa STEA- rahoituksen pieneneminen.
Toimitusjohtaja ei kommentoi myyntiaikeita, sillä se on omistajan asia. Sen sijaan hän sanoo, että toimintaympäristö myös vammaispalveluissa on muuttunut nopeasti.
Mistä tämä johtuu, Validian toimitusjohtaja Laura Ämmälä?
– Niin kauan kuin muistan, julkinen sektori on säästänyt. Aiemmin se on tapahtunut vähän piilossa ja eritahtisesti niissä sadoissa kunnissa, jotka palveluita järjestivät, mutta hyvinvointialueiden myötä tilanne on tullut näkyväksi. Samaan aikaan asiakkaamme ovat entistä huonokuntoisempia ja työympäristö on monikulttuuristunut. Muutos on ollut todella nopeaa.
Näemme koko ajan myös sellaisia muutoksia, joista ei keskustella missään ja joita ei virallisesti ole olemassakaan. Olemme siinä mielessä erikoisessa tilanteessa, että toimintaamme säätelee pitkälti vammaispalvelulaki ja se on tällä hetkellä auki. Siitä huolimatta monia muutoksia tapahtuu jo, vaikka lakia ei siis ole vielä hyväksytty.
Miten hyvinvointialueet ovat onnistuneet omassa tehtävässään?
– En ole koskaan ajatellut, että tällainen hallintohimmeli oikeasti ratkaisisi mitään. Mutta olen tosi yllättynyt siitä, kuinka hyvin hyvinvointialueet vetävät. Muutosjohtaminen on aina vaikeaa, organisaatiot ovat jättimäisiä, rahaa ei ole ja säästötavoitteet ovat valtavat. Alueet ovat silti saaneet pakkansa todella nopeasti kasaan, kun otetaan vielä huomioon, kuinka valtavan kokoisesta uudistuksesta on kyse.
Hyvinvointialueilla on myös ollut yllättävän hyvä ja tehokas ohjausvaikutus. Ajattelen, että niillä on tällä hetkellä merkittävästi parempi ohjausvoima alueensa tekemisiin ja palveluihin kuin kunnilla oli aikaisemmin.
Virkamiehet ansaitsevat hatunnoston siitä työstä mitä he tekevät, sillä säästötalkoisiin on lähdetty todella kovalla antaumuksella ja vaikutukset todella näkyvät. Samalla se on tehnyt näkyväksi paradoksin missä olemme. Asiakkaiden tarpeet ja mahdollisuudet ovat kasvaneet, mutta ohjausvaikutuksella rajoitetaan kustannuksia. Syyn tähän tietävät toki kaikki.
Validiassa asumispalvelut ovat osa sosiaalipalveluita ja kuntoutuspalvelut taas osa terveyspalveluita eli katsotte sotea molemmilta suunnilta. Miten sote-uudistus on näkynyt teidän arjessanne?
– Hyvinvointialueiden rahapula näkyy asiakkaidemme arjessa todella paljon. Vammaiset ovat asiakasryhmä, jossa äärimmäisen harva maksaa palveluitaan itse tai pystyy hankkimaan omalla rahalla täydentäviä palveluita. Kun hyvinvointialueita muodostettiin, palveluihin pääsemisen kriteereitä yhtenäistettiin. Se tarkoitti, että monen ihmisen kohdalla kynnys palveluiden piiriin pääsemiselle nousi tai palveluita saa nyt vähemmän kuin aikaisemmin. Esimerkiksi fysioterapiaa saattaa saada nykyisin harvemmin tai lyhyemmän jakson.
Olet seurannut sosiaali- ja terveyssektoria monelta kantilta: lääkärinä, poliitikkona, ministerinä, apulaiskaupunginjohtajana, yksityisen sektorin edustajana ja julkisen sektorin edustajana. Miten tämä soten ikuinen rahapula voitaisiin ratkaista?
– Tässä kohtaa on pakko harrastaa pientä itseruoskintaa. Meidän – ja puhun nyt omasta poliitikkosukupolvestani, – olisi pitänyt viimeistään 10–15 vuotta sitten herätä hyvin tiedossa olleeseen hoivapommiin ja siihen, miten tämä kaikki rahoitetaan. Mallikin olisi ollut olemassa aivan nenämme edessä. Olemme Suomessa onnistuneet rakentamaan mielestäni todella hyvän ja kestävän eläkejärjestelmän. Se ei ole täysin rahastoiva, mutta siinä on riittävästi bufferia, että se pystyy adaptoitumaan erilaisiin aikoihin, erilaisiin taloustilanteisiin ja erilaisiin ikäpolviin. Miksei vastaava toimisi terveys- ja hoivapuolellakin?
Tiedän, että tässä vaiheessa joku kiirehtii sanomaan, ettei meille haluta mitään amerikkalaista vakuutuspohjaista järjestelmää, mutta en sellaista tarkoitakaan. Meillä Euroopassa on paljon hyvin toimivia voittoa tavoittelemattomia sairaskassajärjestelmiä, jotka voisivat toimia mallina.
Oleellista olisi ollut tajuta, ettei hallintorakenteiden pyörittely ratkaise ikääntymisen ja hoito- ja hoivakulujen aiheuttamia kustannuksia millään tavalla, vaan se rahoituspohja on se juttu, mistä loppupeleissä on kysymys.
Onko nyt liian myöhäistä?
– Hyvä kysymys, joka kannatta heittää tämän päivän poliitikoille. Kannattaisiko tätä edelleen selvittää ja miettiä? Meidän ongelmanamme ei ole pelkkä väestön ikääntyminen, vaan tässä on oikeasti kysymys myös hoidon ja hoivan kustannusten jatkuvasta kasvusta. Se raha, millä me aikaisemmin saimme ihan ok hoitoa hyvää hoitoa, ei enää riitä. Uusi teknologia, kehittyneet syöpähoidot ja erilaiset biologiset lääkkeet mahdollistavat hoidon entistä pidemmälle, ja vauraana länsimaisena yhteiskuntana haluamme varmasti tarjota kansalaisillemme parasta. Mutta kaikki tämä maksaa – aina vain enemmän.
Ja tässä tulemme keskusteluun palvelulupauksesta ja miten se täytetään. Väitän, että meillä on tällä hetkellä ilmassa lupaus, josta kukaan ei oikeastaan uskalla puhua mitään. Se lupaa periaatteessa kaiken, mutta kaikki näkevät, että se ei ole totta.
Sote-alaan liittyvässä keskustelussa työuupumus, kokemus huonosta johtamisesta ja alanvaihtosuunnitelmat saavat paljon palstatilaa. Miten alan vetovoimaa voitaisiin parantaa?
– Se, että ihminen tietää, mitä häneltä odotetaan ja hänellä on tunne oman työn hallinnasta, lisää työtyytyväisyyttä. Jos komentoketjut ovat todella pitkiä ja esihenkilön esihenkilöitäkin on paljon, voi yksittäiselle työntekijälle jäädä hämäräksi, mitä häneltä odotetaan. Pahimmillaan arki jatkaa eloaan ja hallinto puksuttaa powerpointteineen omaan suuntaansa eikä ole mitään yhteistä strategiaa eikä päämäärää, ei yhteistä tarinaa miksi olemme täällä ja keitä varten teemme tätä työtä.
Ihmiset kaipaavat tunnetta, että heidän työllään on merkitystä. Tästä syystä en voi olla korostamatta strategian jalkauttamisen merkitystä. Se vaatii tuhansia ja tuhansia toistoja ennen kuin viimeinenkin työntekijä sisäistää, mistä strategiassa on kysymys.
Mainitsemaasi huonoon johtamiseen on tehtävä vastakysymys: mikä on huonoa johtamista? Organisaationa olemme panostaneet lähijohtamiseen ja esimiestyöhön todella paljon, ja sitä mitataan ja seurataan jatkuvasti. Tiedän, että aivan vastaavaa tekevät kaikki kilpailijatkin. Meillä ei sote-alalla yksinkertaisesti ole varaa huonoon johtamiseen. Voimme olla vieläkin parempia ja sen eteen teemme töitä joka päivä.
Onko alan työntekijäpula niin paha kuin mitä julkinen keskustelu antaa ymmärtää?
– Työvoimapula on se, mitä meidän pitää taklata edelleen. Tilanne on kuitenkin helpottunut ja parin vuoden takainen tuska, johon vaikutti osaltaan koronan vuoksi tehdyt poikkeusjärjestelyt, on jo aika suurelta osalta ohi.
Suomeen on viime vuosina tullut tosi iso määrä ulkomaista työvoimaa sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Nyt vaikutukset alkavat näkyä. Esimerkiksi meille on tullut filippiiniläisiä työntekijöitä, joista suurin osa on nyt valmistunut oppisopimuksella lähihoitajiksi. Olemme olleet järjesteltyyn todella tyytyväisiä.
Kun työvoimapulasta keskustellaan, meiltä jatkuvasti unohtuu se, miten paljon terveysteknologian tehokkaampi käyttöönotto helpottaisi myös työntekijäpuolaa. Jos meillä on oikeasti hirveä pula hoitohenkilöstöstä, meidän pitäisi ehdottomasti hyödyntää tehokkaammin erilaisia älylaitteita ja muuta teknologiaa.
Mistä se juohtuu? Mikä estää uuden teknologian käyttöönoton?
– Sote-ala ei ole toimiala, missä rahaa jäisi ylen määrin viivan alle investointeihin. Eikä pidäkään olla. Henkilöstökulut ovat ylivoimaisesti suurin menoerämme, sillä toimiluvat on sidottu lakisääteisiin henkilöstömitoitusiin.
Meillä olisi esimerkiksi olemassa teknologiaa, kuten älylattioita tai erilaisia älyteknologiaan perustuvia valvontajärjestelmiä, joita voitaisiin käyttää vaikkapa yöaikaan varmistamaan asiakkaidemme turvallisuus sen sijaan, että yöhoitajat kiertävät huoneesta toiseen katsomassa, että kaikki on kunnossa. Mutta teknologisten ratkaisujen käyttöönotto ei ole kannattavaa, mikäli se ei oikeasti vähennä tarvittavien hoitajien määrää. Jotta terveysteknologiaa voitaisiin täysimääräisesti hyödyntää, sen pitäisi näkyä siellä henkilöstömitoituksessa.
Olisiko hoivateknologiasta Suomen seuraavaksi kasvumoottoriksi?
Sehän on meillä vielä aivan käyttämätön kortti! Meillä Suomessa on valtavasti hoivateknologian osaamista ja mielenkiintoisia alan yrityksiä, mutta emme hyödynnä niitä riittävästi. Otetaan esimerkiksi lääkerobotit, joilla voisimme oikeasti korvata työtä ja antaa henkilökunnalle enemmän aikaa sinne, missä tarvitaan ihmistä ja inhimillistä hoivaa. Meidän ei pitäisi säädellä itseämme henkilöstömitoituksia kiristämällä vaan otetaan digitaaliset palvelut ja teknologia avuksi sinne, missä sitä voi järkevästi käyttää. Samalla vapauttaisimme hoitohenkilöstöä entistä huonokuntoisempien asiakkaiden hoivaan.
Suomen pitäisi olla myös se edelläkävijämaa, joka ottaisi rohkeasti käyttöön hoivateknologiaa niin, että se kiinnostaisi ulkomaita myöten. Samalla pystyisimme tarjoamaan teknologiayrityksillemme toimivan kotimarkkinan, missä yritykset pystyisivät kehittämään tuotteitaan, saamaan ne kaupallistettua ja saamaan ne myös globaaleille markkinoille.
Haastattelu on julkaistu Nykypäivässä 4/2024. Jutun kuvat Jetro Stáven.