Isä ja vauva Helsingissä 2023. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Onko lapsi ilmastorikos? ”Arviossa vauvan saamista verrattiin jääkaapin ostamiseen”

Väestötutkija ruotii väitteitä, joiden mukaan lasten saaminen olisi ongelma ilmaston kannalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

YK on vuosikymmeniä pyrkinyt rajoittamaan syntyvyyttä edistämällä naisten koulutusta ja perhesuunnittelua. Nyt syntyvyys on maailmassa laskenut niin paljon, ettei sen globaali aleneminen enää ole keskeinen poliittinen tavoite YK:lle, sanoo tutkimusprofessori Anna Rotkirch selvityksessä syntyvyyden laskun pysäyttämiseksi Suomessa.

Rotkirch toteaa, että joskus kuulee väitteen, että lastensaanti olisi kestävän kehityksen kannalta ongelmallinen tai epäeettinen teko. Etenkin tätä näkemystä esiintyi suomalaisessa sekä kansainvälisessä mediassa 2010-luvulla.

– Usein tässä yhteydessä nojaudutaan arvioon, jossa vauvan saamista verrattiin jääkaapin ostamiseen tai lentämiseen, ja vauvan vanhempien hiilijalanjälkeen laskettiin useiden tulevien sukupolvien hiilijalanjäljet, Rotkirch kertoo selvityksessään.

Vuosien 2030 tai 2050 päästötavoitteisiin eri syntyvyyden skenaarioilla on enää suhteellisen pieni vaikutus. Aikahorisontin kannalta syntyvyyden vaikutukset väestönkasvuun näkyvät noin 25, 50 ja 75 vuoden viiveellä.

Rotkirchin mukaan on totta, että syntyvyyden laskulla on tähän asti ollut myönteisiä seurauksia kestävälle kehitykselle.

– Useimmat asiantuntijat ajattelevat siksi, että syntyvyyden aleneminen lähelle tai hieman alle väestön uusiutumistason on toivottava asia.

– Laskun jyrkkyydellä on kuitenkin väliä. Jos kokonaishedelmällisyys laskisi vähitellen ja olisi lähellä tasoa 1,7–2,0, väestö pienenisi hallitusti ja hiljalleen. Jos taas syntyvyys laskee tasolle 1,0–1,4, tilanne on aivan toinen yhteiskunnan instituutioiden kestävyyden kannalta.

Suomessa kokonaishedelmällisyys oli viime vuonna historiallisesti matalin koskaan: 1,26.

Rotkirch jatkaa, että työvoiman tarjontaa voi paikata maahanmuutolla, mutta sekin on vain väliaikainen toimenpide, sillä maahanmuuttajien syntyvyys alkaa lähestyä uuden kotimaan syntyvyyttä.

Päästöjä ja ekologisesti kestävää kehitystä ajatellen on Rotkirchin mukaan hankalaa nähdä, miksi maahanmuutto olisi lastensaantia toivottavampi asia.

– Myös vauvojen tosiasiallista hiilijalanjälkeä on arvioitu eri päästöskenaarioilla. Tulokset ovat mediassa levinneiden ajatusleikkien laskelmia huomattavasti maltillisemmat. Ranskalaisen tutkija Emmanuel Pontin mallinnukset osoittavat, että eri sukupolvien erilaiset päästöskenaariot vaikuttavat massiivisesti hiilijalanjälkeen. Sen sijaan tulevaisuudessa syntyvien lasten määrän vaihteluilla on maltillinen vaikutus päästöihin, väestötutkija kertoo.

Pelko ilmastonmuutoksesta näkyy syissä, joiden vuoksi lastensaantia lykätään. Väestöliitto on selvittänyt miksi lasta toivovat, mutta lapsettomat 20–45-vuotiaat eivät ole hankkineet lasta. Vastaajissa ovat mukana ne, jotka ovat saavuttaneet itse määrittelemänsä ihanneiän tulla vanhemmiksi.

Naisista joka kolmas nimesi huolen ilmastonmuutoksesta ja lapsen tulevaisuudesta vaikuttavan joko paljon tai jonkin verran. Miehillä vastaava osuus oli 28 prosenttia.

Suurin syy, jonka vuoksi lastensaanti ei ole ajankohtaista, oli Perhebarometrin mukaan sekä miehillä että naisilla sopivan kumppanin puute. Sekä miehet että naiset listasivat syiden kärkipäähän myös halun tehdä muita itseä kiinnostavia asioita sekä sen, että lapsen tullessa ”joutuisi luopumaan nykyisestä elämäntyylistä”.

Sosiaali- ja terveysministeriön tilauksesta tehdyssä Rotkirchin selvityksessä todetaankin, että syntyvyyden aleneminen liittyy isoon kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen murrokseen, johon yksittäisellä politiikan muutoksella tai toimenpiteellä on vaikea vaikuttaa.

LUE MYÖS:
Rahabonus alle 30-vuotiaalle esikoisen hankkimisesta – näin tutkija parantaisi syntyvyyttä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)