”Yhdysvaltain huippuyliopistoissa on käynnissä poliittinen ajojahti.” Tällä otsikolla uutisoi Helsingin Sanomat vuoden vaihteen tapahtumia, joiden tuloksena seka Harvardin että Pennsylvanian yliopistojen rehtorit erosivat virastaan.
Kirjoituksen informanttina oli jälkimmäisessä yliopistossa työskentelevä suomalaisprofessori Teemu Ruskola, jonka mukaan ”nyt ollaan ison kysymyksen edessä: mitä yliopistoissa opetetaan ja miten akateeminen vapaus toteutuu?”
Nyt kun Ruskolan työnantaja on rankaissut hänen konservatiivista kolleegaansa Amy Waxia, on syytä kertoa totuus siitä mikä näissä yliopistoissa on oikeasti sallittua ja kiellettyä.
Lyhyt version on tämä: Rehtorit eivät suostuneet taannoisessa edustajainhuoneen kuulemistilaisuudessa tuomitsemaan puhetta, jossa kannatetaan juutalaisten kansanmurhaa. Samat yliopistot eivät kuitenkaan ole epäröineet tuomita avointa keskustelua esimerkiksi sukupuolierojen biologisuudesta tai akateemisten meriittien ensisijaisuudesta opiskelijavalinnoissa. Tämä kiusallinen episodi paljasti kouriintuntuvalla tavalla akateemista maailmaa hallitsevan ideologian tekopyhän ytimen.
Herkät on hipiät
Yhdysvaltain eliittiyliopistojen kampukset ovat tunnetusti yliherkkiä kaikenlaiselle puheelle, joka kyseenalaistaa identiteettipoliittisia uskonkappaleita. Syksyllä 2021 Michiganin yliopiston kiinalaistyntyinen professori Bright Sheng joutui vaikeuksiin kun hän näytti kurssinsa ensimmäisellä luennolla pätkän elokuvasta Othello vuodelta 1965. Shakespearen näytelmään pohjautuvan elokuvan pääosassa oli legendaarinen brittinäyttelijä sir Laurence Olivier, joka oli – rooliin mukautuakseen – maalannut ihonsa tummalla värillä. Osa kurssin opiskelijoista tuohtui tästä yli 50-vuotta vanhasta suorituksesta niin voimakkaasti, että he valittivat tapauksesta laitoksen esimiehelle. Shengin kollegat liityivät kuoroon: Professori Evan Chambersin mielestä päätös näyttää tuo video oli ”rasistinen teko hänen tarkoituksestaan riippumatta”. (Shengin pedagogisena tarkoituksena oli esitellä kyseisen kohtauksen musiikkillisia ansioita.) Vaikka Sheng pahoitteli tapahtunutta ja pyysi anteeksi kirjallisesti, hänet vapautettin opetustehtavistä.
Liittovaltion tuomiostuimen jäsen Kyle Duncan oli kutsuttu puhumaan Stanfordin yliopiston oikeustieteen laitokselle. Paikalla häntä odotti agressiivinen joukko opiskelijoita, jotka olivat koristelleet luentosalin tuomari Duncania arvostelevilla alatyylisisillä viesteillä. Salissa istuneiden mielenosoittajien huutojen vuoksi luento ei edennyt alkua pidemmälle. Duncan kysyi voisiko paikalle pyytää laitoksen edustaja hillitsemään yleisöä. Sen sijaan että lehterille ilmaantunut varadekaani Steinbach olisi vaatinut opiskelijoita kunnioittaman luennoitsijan oikeutta puhua, hän luki etukäteen laatimansa lausunnon, jossa hän syytti tuomari Duncania opiskelijoiden mielenrauhan vahingoittamisesta. Duncanin esitelmä jäi kuulematta. Hän poistui paikalta poliisien suojeluksessa.
Opiskelijoiden raivon taustalla oli se, että – eräässä tuomioistuimen päätöksessään – Duncan oli viitannut seksuaalirikoksesta tuomittuun henkilöön maskuliinisilla pronomineilla (”he/him”) siitä huolimatta, että kyseinen rikollinen oli hiljattain vaihtanut sukupuoli-identiteettinsä naiseksi. Kyle Duncan on konservatiivinen tuomari, jonka Donald Trumpin hallinto nimitti virkaansa. Siksi hänella ei ole oikeutta puhua opiskelijoille Yhdysvaltain parhaassa oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Ikävää, mutta totta
Washingtonissa sijaitseva Georgetownin yliopisto on sekin erittäin arvostettu ja kallis yksityinen opinahjo. Sikäläinen oikeustieteen lehtori Sandra Sellers sai potkut kun hänen rupattelunsa kollegan kanssa meni vahingossa Zoomin kautta eetteriin. Keskustelun aikana Sellers avautui turhautuneisuudestaan siihen, että joka ainut lukukausi hänen kurssinsa heikoimmat oppilaat olivat järjestään mustia, joilla näytti olevan vaikeuksia hallita oppimateriaalia. Keskustelukumppani nyökytteli hyväksyvästi. Oletan, että molemmat juristit olivat hyvin tietoisia siitä, että USA:n ellittiyliopistot ovat alentaneet lakiopintojen sisäänpääsyvaatimuksia merkittävästi mustien opiskelijoiden osalta ”diversiteetin” ja ”inkluusion” nimissä.
Tämä sama kysymys koitui myös alussa mainitun Amy Waxin kohtaloksi Pennsylvanian yliopistossa. Erona on se, että professori Wax on puhunut tabuaiheista avoimesti vallitsevaa ideologiaa uhmaten. Koska Wax on poikkeuksellisen meritoitunut vakinainen professori, hänesta on vaikeampi päästä eroon kuin sivutoimisesta lehtorista. Potkujen asemesta professori Wax hyllytettiin virastaan vuodeksi, jonka aikana hänelle maksetaan vain puolet normaalista palkastaan. Hän myös menetti mahdollisuudet kesätuloihin pysyvästi. (Yhdysvalloissa professorin peruspalkka perustuu lukuvuoden eli yhdeksän kuukauden mittaiseen periodiin.) Waxilta myös riisuttiin hänen oppituolinsa mukainen titteli. Syyskuussa langetettua rangaistusta aikaisemmin Wax oli jo syrjäytetty opetustehtävistä siten, että hän ei saa enää opettaa oikeustieteen pakolliseen opetusohjelmaan kuuluvia kursseja.
Professori Wax nousi julkisuuteen vuonna 2017 kun hänen esseensä ”porvarillisten” arvojen puolesta julkaistiin Philadelphian suurimmassa sanomalehdessä. Kirjoituksen provokatiivisin väite oli se, että kaikki kulttuurit eivät ole samanarvoisia. Tarkoituksena ei ollut verrata eri maiden kulttuureita vaan yksinkertaisesti todeta, että mikäli tarkoituksena on menestyä amerikkalaisessa yhteiskunnassa, on parasta kouluttautua, mennä töihin ja naimisiin ennen kun hankkii lapsia. Tämä resepti toimii ja sen vastaiset valinnat murentavat Waxin mukaan yhteiskunnan perusrakenteita.
Waxin esseen sanoma herätti närkästystä Pennsylvanian yliopiston opiskelijoiden ja opettajien keskuudessa. Opiskelijat vaativat yliopiston johtoa tuomitsemaan Waxin ”valkoista ylemmyyttä” suosivat mielipiteet. Vaatimus vetosi 33 Waxin kollegaan oikeustieteellisessä tiedekunnassa, jotka irtautuivat Waxin näkemyksistä kirjallisesti.
Tämä oli vasta alkusoittoa professori Waxin liikehdinnälle. Vuosien saatossa hän on pitänyt useita julkisia esitelmia, kirjoittanut esseitä sekä esiintynyt podcast-ohjelmissa äärikonservatiivisen ideologian akateemisena äänitorvena. Yhdessä ohjelmassa hän totesi, että hän ei ole uransa aikana nähnyt ”yhdenkään mustan opiskelijan valmistuneen parhaan neljänneksen joukossa ja hyvin harvoin edes keskitasoa ylittävällä pistemäärällä.” Siis samankaltainen havainto, johon Georgetownin yliopistosta erotettu lehtori Sellers viittasi Zoom-keskustelussaan.
Tämä oli yksi niistä lausunnoista, joka katkaisi kamelin selän. Waxia syytettiin muun muassa opiskelijoiden arvosanojen laittomasta julkistamisesta, minkä väitteen hän on jyrkästi torjunut. Wax on pyytänyt yliopistoaan osoittamaan kuinka hyvin mustat opiskelijat ovat menestyneet oikeustieteen opinnoissa, mutta yliopiston hallinto ei ole suostunut raportoimaan näitä anonyymeja tilastoja.
Erään aikakauden loppu?
Amy Wax on provokaattori. Oletan, että hän rikkoo tabuja tarkoituksella testatakseen akateemisen vapauden rajoja. Hän on osoittanut, että tiettyjä epäkohteliaita väitteitä ei saa esittää vaikka ne perustuvat totuudenmukaisiin havaintoihin. Mutta jopa kansanmurhaan yllyttävä vihapuhe on sallittua, jos sen takana on alistetuksi määritelty eturyhmä, joka vastustaa länsimaista hegemoniaa.
Waxin ja muiden konservatiivisten yliopistokriitikkojen aktivismi on alkanut tuottaa tulosta. Yhdysvalloissa näkyy selviä merkkejä akateemisen ilmapiirin muutoksesta. Useiden osavaltioiden yliopistot ovat lakkauttaneet valtaviksi paisuneita hallinnollisia järjestelmiä, joiden yksinomainen tarkoitus on ollut edistää ”diversiteettiä” ja ”inkluusiota”. Rehtoreiden surkuhupaisan kuulemistilaisuuden jälkeen monet eliittiyliopistot ovat omaksuneet institutionaalisen puolueettomuuden linjan. Stanfordin uunituore rehtori ilmaisi asian selkeästi virkaanastujaispuheessaan: ”Yliopiston tarkoitus ei ole poliittinen aktivismi tai sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ajaminen… yliopiston tehtävä on tarjota puitteet vapaalle tutkimukselle ja oppimiselle”. Siis toisin kuin professori Ruskola antoi ymmärtää, Yhdysvaltain yliopistoissa ei ole käynnissä poliittinen ajojahti vaan kauan kaivattu korjausliike sananvapauden ja avoimen tutkimuksen turvaamiseksi.
Mahtaako ideologisen puhdasoppisuuden ja muun woketuksen aalto olla vihdoin hiipumassa? Jos The Economist -lehden tuoreeseen analyysiin on uskomista, niin kaikki merkit viittavat siihen ainakin Yhdysvalloissa. ”Inklusiivisuus” ja ”monimuotoisuus” ovat rantautuneet jälkijunassa myös kotimaisiin yliopistoihin. Toivottavasti näistä harhaanjohtavista iskulauseista päästään eroon ilman merkittäviä akateemisia vaurioita. ”Mitä isot edellä, sitä pienemmät perässä” ei ole ohje vaan varoittava sananlasku.