Verkkouutiset

Opiskelijoita Helsingin yliopiston kirjastossa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Opintolainaa voi pian nostaa aiempaa enemmän

Kelan mukaan muutos tulee voimaan elokuun alussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opintolainaa voi nostaa yhä enemmän elokuusta alkaen, kertoo Kela.

Suomessa opiskelevalla yli 18-vuotiaalla lainatakauksen määrä suurenee 650 eurosta 850 euroon kuukaudessa. Alle 18-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden takauksen määrä taas suurenee 300 eurosta 400 euroon kuukaudessa. Ulkomailla opiskelevalla määrä nousee 800 eurosta 1 000 euroon.

Lisäksi opintolainan nostokertojen lukumäärät muuttuvat. Toisen asteen opiskelijoilla nostokertoja on jatkossa lukuvuoden aikana neljä opintojen kestosta riippumatta. Lisäksi jatkossa kaikissa korkeakouluopinnoissa lainan nostokertoja on kaksi. Kokonaan ulkomailla suoritettavissa opinnoissa nostokertojen määrä on edelleen yksi lukuvuoden aikana.

Opiskelijan pitää sopia opintolainan nostamisesta ja takaisinmaksun aikataulusta pankin kanssa. Opiskelija voi itse päättää, nostaako hän opintolainaa ja minkä verran. Koska Kela takaa opintolainan, opiskelija ei tarvitse lainalle muuta vakuutta.

Opintolainan takaisinmaksu alkaa yleensä 0,5–1,5 vuotta sen jälkeen, kun opintotuki on päättynyt. Opiskelun aikana korot lisätään lainan pääomaan eli opintolainan määrä kasvaa korkojen verran. Korot lisätään lainan pääomaan vielä yhden lukukauden ajan sen jälkeen, kun opintotuki on päättynyt. Sen jälkeen opiskelija maksaa korot itse.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)