Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) on huolissaan yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille terveyspalveluja tarjoavan YTHS:n hoitojonoista.
– YTHS on pahoin ruuhkautunut ja aikoja on liki mahdoton saada ainakaan lähipäivinä tai viikkoina. Jonotusajat ovat jopa kolme kuukautta ja osa opiskelijoista on saanut aikoja vasta syksylle. Etävastaanottojen oletettiin parantavan ruuhkia, mutta lyhyissä Chat-palveluissa nuorten asioita ei paranneta. Myös hammaslääkäriaikaa pitää odottaa kuukausia, kokoomusedustaja sanoo tiedotteessaan.
Ammattikorkeakoulujen terveydenhuolto siirtyi alkuvuodesta 2021 YTHS:n palveluiden piiriin. YTHS varautui tilanteeseen lisäämällä henkilöstöä ja etäpalveluita. Muutoksessa siirtyi kuitenkin huomattava määrä opiskelijoita YTHS:n vastuulle, mikä Laihon mukaan herätti huolta jo lain valmistelun yhteydessä.
– Tilanne YTHS:ssä on räjähtänyt käsiin ja opiskelijoiden terveydenhuoltopalvelut ovat kriisissä, johon hallituksen on reagoitava.
Laiho pitää kohtuuttomana sitä, että opiskelijat eivät pääse palveluun, joka heille lain mukaan kuuluu ja josta he myös joutuvat itse maksamaan.
Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu on 35,80 euroa lukukaudessa.
– Vähävaraiset opiskelijat joutuvat maksamaan siis palvelusta, jota eivät voi käyttää. On myös opiskelijoita, jotka käyvät opintojen ohelle töissä ja voivat kuulua työterveyshuollon piiriin. Tällöin he eivät välttämättä käytä lainkaan YTHS:n palveluita, mutta joutuvat siitä maksamaan, Laiho sanoo.
Hän muistuttaa, että koronarajoitukset ovat kohdelleet nuoria ja opiskelijoita ”kovalla kädellä”, ja esimerkiksi mielenterveys- ja syömishäiriöt ovat merkittävästi yleistyneet.
– Hallituksen olisi nyt pikaisesti herättävä opiskelijoiden terveyspalvelujen kriisiin. Opiskelijoiden terveysongelmiin on ehdottomasti vastattava, jos haluamme saada opiskelijoista myös jatkossa työkykyisiä veronmaksajia”, päättää Laiho.
Hän on jättänyt hallitukselle tänään kirjallisen kysymyksen YTHS:n ongelmista.