OP-johtaja varoittaa valtion korkomenojen kasvusta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

OP:n pääjohtaja MTV:llä: Korkomenot uhkaavat nousta lamavuosien ennätystasolle

Timo Ritakallio kehottaa puolueita varautumaan korkomenojen merkittävään kasvuun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

OP:n pääjohtaja Timo Ritakallio varoittaa MTV:n Uutisextrassa valtion vuosittaisten korkomenojen voivan nousta lähivuosina jopa 1990-luvun lamavuosien ennätystasolle. Ritakallion mukaan nykyiset laskelmat neljän miljardin koroista 2020-luvun loppuun mennessä ovat siten jopa alakantissa.

– Voi olla, että lähivuosina nähdään, että valtion korkomenot ovat 1990-luvun ennätystasolla, eli viidessä miljardissa, hän sanoo.

Ritakallio muistuttaa, että korkomenot tulevat tänä vuonna noin kolminkertaistumaan viime vuoden tasosta.

Puolueet eivät ole tähän kasvavaan menoerään varauduttu riittävästi, Ritakallio kommentoi vaalikeskustelua.

Valtiontalouden kunto ja velkaantuminen on noussut huhtikuun eduskuntavaalien keskeiseksi teemaksi. Uudistuksia on tarpeen tehdä, Ritakallio sanoo.

– Jos ottaa huomioon tämän korkomenoasian ja kun tietää jo, että meillä on isoja rakenteellisia ongelmia Suomen taloudessa, niin ollaan helposti toiveunissa, kun arvioidaan että tästä selvitään helpolla.

Rakenteellisiksi ongelmiksi Ritakallio mainitsee kestävyysvajeen ja ikääntyvän väestön. Haastattelussa hän kehottaa uudistamaan valtionhallintoa.

– Korona-aikana nähtiin hyvin vahvasti kuinka eri suunnista tuli hyvin ristiriitaisia viestejä. Näyttää siltä, että valtion hallinnossa on monta siilomaista lohkoa, että asioiden yhteensovittaminen on vaikeaa. Tähän pitäisi lähteä pureutumaan ihan tosissaan.

Korkojen nousu iskee paitsi valtion velkaan, myös asuntovelallisiin. Korko tulee lähivuosina pysymään kolmen prosentin tietämillä, Ritakallio ennustaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)