Vastoin yleistä mielikuvaa neandertalilaiset eivät kadonneet nykyihmisen historiasta jäljettömiin. Osa nykyihmisistä kantaa edelleen heiltä perittyjä geenimuotoja, ja tuoreen tutkimuksen mukaan jälki voi näkyä jopa lihasmassassa, luustossa ja kasvonpiirteissä.
Neandertalilaiset elivät nykyihmisten rinnalla ennen katoamistaan noin 42 000 vuotta sitten. Ihmislajit ehtivät kuitenkin lisääntyä keskenään, ja näiden kohtaamisten jälkiä on säilynyt nykyihmisen perimässä.
Tutkijat tarkastelivat kasvua ja luuston kehitystä säätelevään järjestelmään kuuluvaa kasvuhormonireseptoria. He havaitsivat, että osalla nykyihmisistä esiintyy geenimuotoja, jotka ovat peräisin neandertalilaisilta.
Tutkimuksessa hyödynnettiin laajoja geeniaineistoja Britanniasta, Japanista ja Suomesta. Suomalaisten perimää tarkasteltiin FinnGen-aineiston avulla, joten tutkimus ulottui myös suomalaiseen väestöön.
Neandertalilaista geenimuotoa kantavat olivat keskimäärin hieman pidempiä ja painavampia kuin muut. Painoero selittyi tutkimuksen mukaan lähes kokonaan suuremmalla lihasmassalla.
Eroja löytyi lisäksi lantion ja kasvojen rakenteesta. Geenimuodon kantajilla oli hieman leveämpi lantio, ja heillä havaittiin eroja muun muassa alaleuan rakenteessa, purennassa ja hammasjuurten pituudessa.
Geenimuodon yleisyydessä oli suuria alueellisia eroja. Eurooppalaisista sitä kantoi noin 0,5 prosenttia, Itä-Aasiassa noin 15 prosenttia ja Etelä-Aasiassa noin viidennes väestöstä.
Neandertalilaisuus yhdistetään ajoittain alkeellisuuteen ja vähä-älyisyyteen
Neandertalilaista on käytetty ajoittain jopa pilkkanimenä ihmisestä, jonka käytöstä on pidetty alkeellisena, kömpelönä tai vähä-älyisenä. Todellisuudessa neandertalilaisten perintö elää kuitenkin edelleen osassa nykyihmisistä konkreettisina geneettisinä piirteinä.
Tutkimus ei kuitenkaan ota kantaa siihen, onko joidenkin nykyihmisten alkeellisella käytöksellä mitään tekemistä neandertalilaisperimän kanssa.
Kaikissa ei-afrikkalaista alkuperää olevissa ihmisissä neandertalilaista DNA:ta on koko perimästä keskimäärin noin kaksi prosenttia.
Tutkimus julkaistiin Current Biology -tiedelehdessä.