Osinkoverotuksen kiristäminen vähentäisi yritysten kasvuhaluja. Suomen Yrittäjien yrittäjägallupin mukaan yrittäjistä 48 prosenttia ja 64 prosenttia osakeyhtiömuodossa toimivista yrittäjistä uskoo osinkoverotuksen kiristämisen heikentävän halua kasvattaa yritystä.
Listaamattomien yritysten osinkovero sekä ansiotulovero vaikuttavat eniten yrittäjien haluun kasvattaa yritystoimintaansa, Suomen Yrittäjät kertoo tänään julkaistussa tiedotteessaan. Yksinyrittäjillä ja pienyrityksillä arvonlisävero vaikuttaa eniten, mutta mitä enemmän työntekijöitä yrityksellä on, sitä merkittävämpään rooliin kasvun kannalta nousee osinkovero.
Osakeyhtiöyrittäjillä osinkovero taas mainitaan useimmin veroksi, joka vaikuttaa eniten yrityksen kasvuhalukkuuteen.
– Yrittäjien viesti puoliväliriiheen on selkeä: Ei pidä kiristää osinkoverotusta, mutta kannattaa pohtia ansiotuloveron ja yhteisöveron alentamista, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.
Hänen mukaansa osinkoverotuksen kiristyminen vaikuttaisi heikentävästi paitsi yrittäjien motivaatioon, myös laajemminkin Suomen talouskasvuun.
– Jos ja kun halutaan kasvua, riski osinkoverotuksen kiristämisestä täytyy poistaa huolenaiheista, Salminen huomauttaa.
Hän nostaa esille arvonlisäveron alarajan korottamisen 30 000 euroon yhtenä keinona auttaa pienempiä yrityksiä heikossa taloustilanteessa. Konkurssimäärät ovat kasvaneet tuntuvasti ja joka viides yritys on ahtaalla, Salminen arvioi.
Lisäksi yrittäjistä 69 prosenttia kannattaa kyselyn mukaan perintö- ja lahjaveron poistamista. Näitä veroja ei kuitenkaan haluta poistaa, mikäli se tarkoittaisi kiristyksiä osinkoverotukseen tai luovutusvoittoveroon.
– Yhden veron alentaminen johtaa herkästi toisen korottamiseen. Talouden kasvutoimi voi muuttua helposti talouden laskutoimeksi, sanoo Salminen.
Suomen Yrittäjien yrittäjägallupin toteutti viestintätoimisto Veria. Kyselyyn vastasi 1128 pk-yritysten edustajaa 12.–19. 3.2025. Kokonaistuloksen osalta luottamusvälin suuruus on 2,9 prosenttiyksikköä.