Suomalaisten heikkenevä ostovoima ei ole näkynyt vaate- ja kenkäkaupoissa, Muoti- ja urheilukauppa ry kertoo tiedotteessa.
Muotikaupassa nähdään ensimmäinen koronavapaa syyssesonki kahteen vuoteen. Korona-ajan myynninsiirtymä muotikaupasta urheilukauppaan on nyt painottunut muotikaupan eduksi. Muotikaupan arvo on kuitenkin edelleen 6,7 prosenttia koronapandemiaa edeltävän tason alapuolella, kun urheilukauppa on 9 prosenttia pandemia edeltävää aikaa ylempänä.
Vaatteita ja kenkiä ostettiin syyskuussa odotuksia virkeämmin. Miesten muotivaatteiden myynti kasvoi 42 prosenttia syyskuussa ja koko vuoden kasvu on 16 prosenttia. Naisten vaatteiden vastaavat luvut olivat syyskuussa 31 prosenttia ja vuoden alusta kymmenen prosenttia. Jalkineiden verkkomyynti loikkasi syyskuussa 48 prosenttia. Lasten ja vauvojen vaatteiden kauppa on laskenut tammi-syyskuussa 3,4 prosenttia.
– Suomalaisten asenteissa on selkeäsi menossa ensimmäinen koronavapaa syyssesonki kahteen vuoteen. Kuluttajilla on käynnissä korvaushankintabuumi, kun vaatekaappi kaipaa päivittämisen. Myös kaikkea lämmintä ostetaan paljon, kommentoi Muoti – ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää tiedotteessa.
Kodintekstiilien myynti väheni
Kodintekstiilikaupassa näkyy rakentamisen ja kodinvaihdon hiljeneminen. Kodintekstiilien myynti on vähentynyt syyskuussa seitsemän prosenttia ja vuoden alusta viisi prosenttia.
– Asuntomarkkinoilla vellova epävarmuus ja inflaatio näkyvät luvuissa. Lisäksi pandemian aikainen koteihin panostaminen on tasoittumassa, sanoo Kankaanpää.
Laukkukauppa on kasvanut tammi-syyskuussa 41 prosenttia, kun ulkomaan matkailu on jälleen mahdollista.
Muoti- ja urheilukauppa ry:n kaupan odotuksia mittaava myyntibarometri ennustaa kaupan jatkuvan kasvu-uralla ainakin vielä joulun yli. 80 prosenttia vastaajista odottaa kasvun jatkuvan ja 62 prosenttia vastaajista ennustaa kävijämäärien edelleen kasvavan.
Kivijalan markkinaosuus kasvussa
Kivijalkakauppa on alkuvuonna ottanut menetettyä markkinaosuutta verkkokaupalta. Esimerkiksi vaatteiden kivijalkakauppa on kasvanut 11 prosenttia kun verkko-ostokset suomesta ovat vähentyneet neljä prosenttia ja EU maista 23 prosenttia.
Korona-aika suosi yksilökuntoilua ja vapaa-ajan harrastuksia. Nyt urheiluvälinekauppa on odotetusti hiljentynyt. Urheilukaupan myynti on laskenut 9 prosenttia vuoden alusta, joskin syyskuussa laskua oli enää kaksi prosenttia.
– Talviurheilun painoarvo on urheilukaupalle merkittävä, lumentulo ja talvilajien käynnistyminen ratkaisevat koko vuoden myynnin kehityksen, kertoo Kankaanpää.
Urheilun verkkokauppa on laskenut 21 prosenttia. Eniten on hyytynyt verkko-ostosten teko muista EU-maista, jonka myynti on laskenut vuoden alusta 35 prosenttia.