Yhä vieläkin näitä ilmestyy: sankarisotilaiden elämänkertoja. Jääkärikenraali Uno Fagernäs tulee kuitatuksi, kun hänen muistiinpanonsa ja monet sotaan liittyvät dokumentit on nyt punottu yhteen.
Hjalmar Siilasvuo pikakirjoitti kertomuksensa Suomussalmen taistelut kiireessä jo vuonna 1940, itselleen sopivaan muotoon. Siinä sivussa häntä avittaneet ovat saaneet kunniaa paljon myöhemmin.
Epämieluisimpia työtovereita ja esimiehiä Fagernäsille olivat Siilasvuon lisäksi kenraalit A. O. Pajari sekä Paavo Talvela. Pajarin vika oli olla aina oikeassa ja itsepäinen kuin aasi. Kun Pajari oli siirtynyt Uhtualle, ”esikunnassa hieraistiin kerran, jos toisenkin silmiä, kun uusi komentaja saapui lampaiden, vuohien, tiineenä olevan lehmän ja pahaisen koiran kanssa”.
Talvela oli puolestaan Berliinissä toimiessaan lumoutunut täysin Adolf Hitlerin suurenmoisuudesta. Näiden hidalgojen suhteen – kuten vastaavanlaisten muidenkin – Fagernäsin pokka ihme kyllä piti.
Vaikka Uno Fagernäsin ura jatkui sotien jälkeen pitkään, hän panttasi muistelmiaan tulevien sukupolvien aikaan. Jo yli 40 vuotta sitten haudattu kenraali astuu esiin vasta nyt, vaikka hänen maineensa on elänyt Pohjanmaalla voimakkaana. Esimerkiksi hänen 80-vuotisjuhliaan Raaheen saapui viettämään 3 000 henkeä, mukana myös puolustusvoimain silloinen komentaja Lauri Sutela.
Sotaveteraanien väheksyminen oli osa ulko- ja sisäpolitiikkaa
Keski-Suomen sotilasläänin komentajana eläkkeelle 1954 jäänyt Fagernäs sai elää vielä neljännesvuosisadan: rohkeus ja halu ilmaista mielipiteitä vapaana kansalaisena kasvoi. Hän kirjoitteli ammatti- ja maakuntansa julkaisuihin puolustaen maamme pelastajien kunniaa.
Fagernäs oli suosittu puhuja. Vahinko, ettei Tarja Lappalainen ole sisällyttänyt teokseen päähenkilönsä puheita joukoille itsenäisyyspäivinä tai lehtikirjoituksia. Ne olisivat olleet ilkeää kuunneltavaa suomettuneen Suomen uskollisille kuhnureille.
Presidentti Urho Kekkosen suhtautuminen sotaveteraaneihin tulee esille. Idänpalvonta oli niin kritiikitöntä, että se sai sisäpoliittisen tunnelman muistuttamaan joukkoaivohalvausta. Hurjaa olisi lukea ja kuulla, mitä Fagernäs olisi ollut mieltä sotatoverinsa, alaisensa, myöhemmän presidentti Mauno Koiviston seuraajan Tarja Halosen lepertelystä myöhemmän Venäjän suhteen.
Syytösten kohteena
Kuten muutkin avainasemassa olleet, Fagernäs joutui rauhan tultua valtaan päässeiden kommunistien jahtaamaksi. Kotietsinnät toistuivat, hänen sotilaittensa – esimerkiksi Yhdysvaltoihin paenneen Lauri Törnin – voitot muovailtiin synneiksi. Eräs tällaisista liittyi torjuntataisteluun, jossa joukko vihollisia ilmaisi antautuvansa, mutta joiden vieressä lymynneet toverit avasivat tulen. Seurasi hyökkääjien kannalta täysi tuho. Tuosta tehtiin rikos.
Kun punaisen Valpon poliisi oli aikansa hiillostanut, hän kyllästyneenä ehdotti, että Fagernäs kirjoittaisi itse kuulustelupöytäkirjan. Näin tämä teki, todisti syytökset tekaistuiksi, eikä asiasta enää kuulunut.
Mutta ammattisotilaat osasivat arvostaa toisiaan yli rajojen, vaikka vihollisia olivat olleetkin. Fagernäs otti yhteyden ja tapasi jatkosodan aselevon julistuksen jälkeen kollegansa kenraali Kirill Meretskovin, jolle viesti oli: rauha kun on tehty, älkää enää ampuko.
Neuvostoliiton marsalkaksi myöhemmin nimitetty entinen vihollinen osoitti kunnioitusta suomalaisille sotilaille. Samoin teki myös Josif Stalin, suomalaiskommunistien suureksi harmiksi. Syy tähän oli kenties se, ettei johtajille rajan tuolla puolen merkinnyt mitään satojen tuhansien omien miesten hyödytön (?) kuolema.
Kadonneet: Vuorion käsikirjoitus ja Mannerheim-risti
Ei ihme, että Siilasvuon hahmo on kiusannut vuosikymmenet häntä sodissa menestyksekkäästi palvelleita. Tämän sankariksi itsensä kirjoittaneen kenraalin aikaansaannoksia oli, ettei Fagernäs saanut Mannerheim-ristiä. Muoto- ja tilanneseikat johtivat siihen. Liian valovoimainen Marskin ritari ei sietänyt toista vertaistaan.
Tuosta huolimatta joulukuun alussa 1942 Fagernäsin esikunnan pihaan ilmestyi virkku ja älykäs täysveritamma ”Lola” – Marskin lahja tuoreelle kenraalille.
Omituinen oli myös kirjailijatoimittaja Anelma Vuorion vierailu jatkosodan ensimmäisenä talvena Fagernäsin joukko-osastossa Laatokan koillispuolella. Komentajan vaivana olivat jatkuvat rintamalle tupsahtavat, joita oli hyysättävä aamusta iltaan, illasta aamuun. Tunnetun toimittaja Vuorion aikomuksena oli kirjoittaa isäntänsä avituksella kirja ”Kolmannen divisioonan tie”.
Tavatessaan Vuorion Siilasvuo pyysi luettavakseen jo lähes valmiin käsikirjoituksen, jota tämä piti varsin hyvänä. Ilmeisesti sen haitta oli, että siinä kuvailtiin Uno Fagernäsin johtamien sotilaiden saavutuksia. Käsikirjoitusta Siilasvuo ei palauttanut Vuoriolle, joten sitä ei myöskään julkaistu.
Todistetuksi tulee, että saksalaiset upseerit olivat siisteissä saappaissaan ja pokkurointia harrastaessaan joukkoineen avuttomia metsään menijöitä. Suomalaisetkin osin syyllistyivät toistensa tuuppimiseen, miesten uhraamiseen ja hetkittäiseen itsensä hemmotteluun alempien rypiessä juoksuhaudoissaan.
Tämän päivän lukijoille sotamme ovat yhä kauempana ajassa. Siksipä muisteluihin tulisi aina laatia yksityiskohtaiset ja yleiskäsitystä selventävät kartat. Noilla tuherruksilla lukija kartalla ei pysy.
Tarja Lappalainen: ”Ottakaa ryssiltä aseet”. Kenraali Uno Fagernäsin sodat. Docendo 2022.
