Poliisiauto Poliisin päivä -tapahtumassa Espoossa 10. elokuuta 2024. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Oulun poliisilta varoitus: Töissä ei saa käyttää Rhodesian erikoisjoukkojen paitaa

Vanhempi konstaapeli oli rasisminvastaisessa mielenosoituksessa t-paidassa, jossa oli erikoisjoukkojen tunnus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oulun poliisi tiedottaa, että sen tietoon tuli elokuun lopulla, että poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli on käyttänyt virkatehtävissä paitaa, jossa oli entisen Rhodesian armeijan erikoisjoukkojen tunnus.

Vanhempi konstaapeli oli nähty useassa eri yhteydessä siviiliasuisessa virkatehtävässä t-paidassa, jossa oli Rhodesian armeijan erikoisjoukkojen tunnus ja teksti ”Rhodesian Army”. Paita oli käytössä esimerkiksi rasisminvastaisessa mielenosoituksessa Oulussa 19.6.

Poliisilaitoksen saaman palautteen mukaan paidan käyttäminen on herättänyt kesän aikana huomiota ja paheksuntaa mielenosoituksiin ja tapahtumiin osallistuneiden keskuudessa. Vanhempi konstaapeli myönsi hallinnollisessa kuulemisessaan paidan käyttämisen virkatehtävissä, mutta kiisti tienneensä, että hänen käyttämänsä paita herättää rasistisia tai äärioikeistolaisia mielleyhtymiä.

Oulun poliisilaitos katsoi, että poliisimiehen olisi tullut ymmärtää, että rotuerottelua ja syrjintää tunnetusti harjoittaneen entisen Rhodesian valtion armeijan tunnuksen käyttäminen ei ole soveliasta tai hyväksyttävää varsinkaan virkatehtävissä toimivalle poliisimiehelle.

Asia on aiheuttanut paheksuntaa myös julkisuudessa. Oulun poliisilaitoksen arvion mukaan tapaus on ollut omiaan herättämään epäluuloisuutta poliisia kohtaan etenkin etnisten vähemmistöjen keskuudessa ja antoi siksi työntekijälleen varoituksen.

Rhodesian tasavalta oli nykyisen Zimbabwen alueen käsittänyt, Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaana kansainvälisesti pidetty valtio vuosina 1965–1979. Rhodesiassa käytiin heinäkuun 1964 ja joulukuun 1979 välillä sisällissota, jossa sotivat Rhodesian yksipuolisesti itsenäiseksi julistaneen Ian Smithin valkoisen vähemmistön hallitus sekä musta enemmistö. Sisällissodan aikana valkoisen vähemmistöhallituksen puolella olleiden asevoimien erikoisjoukot tunnettiin nimellä Selous Scouts.

Asiasta aiemmin kertoneen Kalevan mukaan poliisin paidassa oli nimenomaan Selous Scoutsin logo.

Joukot koostuivat pääasiassa valkoihoisista sotilaista, jotka taistelivat alkuperäisväestöä vastaan. Useat joukkojen taistelijat siirtyivät sisällissodan jälkeen Etelä-Afrikan apartheid-valtion joukkoihin.

Äärioikeistoa tutkinut Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistolta kertoi Kalevalle, että Rhodesian armeijan tunnusten voidaan hyvin perustein ajatella nykypäivänä linkittyvän äärioikeistoon sekä rotuerottelun ihannointiin, sillä Rhodesian armeijaan palkattiin hänen mukaansa sisällissodan aikaan ulkomailta ammattisotilaita joita motivoitiin rotuun liittyvillä seikoilla.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)