Paavi Franciscus. AFP / LEHTIKUVA / EITAN ABRAMOVICH

Paavia muisteltiin Suomessa – ”Muistan yhä kättelyn, hymyn ja kuuntelevan katseen”

Niin poliitikot kuin piispatkin reagoivat paavi Franciscuksen kuolemaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa niin poliitikot kuin piispatkin ovat reagoineet paavi Franciscuksen kuolemaan.

Tasavallan presidentti Alexander Stubbin mukaan maailma suree tänään paavin kuolemaa. Stubb kirjoitti muistoviestin viestipalvelu X:ään.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Stubb sanoo paavi Franciscuksen tulevan muistetuksi työstään köyhien parissa ja sosiaalisesti heikompiosaisten puolustajana.

Hänen perintönsä lohduttaa surevia, Stubb sanoo.

Pääministeri Petteri Orpo taas totesi olevansa surullinen paavin kuolemasta. Hän sanoi lähettävänsä osaanottonsa Vatikaaniin ja kaikille maailman katolilaisille.

Kokoomuksen kansanedustajan Pia Kauman mukaan edesmennyt paavi teki häneen lähtemättömän vaikutuksen empaattisella ja viisaalla olemuksellaan sekä huumorintajullaan. Kauma kertoi tavanneensa paavin marraskuussa Vatikaanissa.

– Hän toivoi aseiden vaikenemista ja rauhaa maan päälle. Osanottoni läheisille, Kauma sanoi.

Myös Evankelilais-luterilaisen kirkon piispat muistivat Paavia. Arkkipiispa Tapio Luoma toivoi viestipalvelu X:ssä, että Franciscukselle ”loistaisi ikuinen valo”.

– Hän tuli tunnetuksi köyhien auttajana ja heikompiosaisten puolustajana, Luoma kommentoi.

Lämmin osanotto kaikille, jotka surevat ja kaipaavat rakastettua paavia.

Luoman tavoin Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo totesi Franciscuksen osoittaneen paavin viran merkityksen monin taitavin tavoin. Franciscus oli Laajasalon mukaan lämmin ja rakastettava, heikkojen puolella ja evankeliumin ytimessä.

Laajasalo muistaa erityisesti Franciscuksen kyvyn kohdata ihmisiä.

– Muistan yhä kättelyn, hymyn ja kuuntelevan katseen. Osanottoni kaikille Suomen katolilaisille ystävillemme, Laajasalo sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS