Paavo Arhinmäki: Rahastolla luodaan työtä työttömille

Elpymisrahastolla voi samalla siirtyä kohti ilmastokestävämpää yhteiskuntaa, vasemmistoliiton ryhmäjohtaja sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan mittavalla EU:n elvytyksellä pyritään vastaamaan suoraan ihmisten hätään.

– Elpymisrahasto on suoraa elvytystä, jolla pyritään luomaan työttömille työtä. Sillä ei tueta pankkeja tai sijoittajia, eikä siihen sisälly leikkausvaatimuksia, Arhinmäki sanoi vasemmistoliiton ryhmäpuheessa eduskunnassa keskiviikkona.

– Sillä voidaan tehdä investointeja, joilla luodaan reilusti työtä samalla, kun siirrytään kohti ilmastokestävää yhteiskuntaa. Elpymisrahastoa voi käyttää esimerkiksi turpeesta luopumisen tukemiseen ja liikenteen sähköistämiseen, hän lisää.

Arhinmäki sanoo olevansa huolissaan vientiteollisuudesta.

– Omilla toimillamme olemme pystyneet pitämään yllä kotimaan taloutta, mutta viennin tilanteeseen pystymme vaikuttamaan huomattavasti vähemmän lyhyellä tähtäimellä. EU:n elpyminen on oleellista Suomen taloudelle ja työllisyydelle, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)