Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Paavo Väyrysen mukaan työpaikkojen ja väestön keskittäminen muutamille kaupunkiseuduille ei paranna Suomen kilpailukykyä. Hänen mukaansa Suomella on suhteellisesti laskien suuremmat uusiutuvat ja uusiutumattomat luonnonvarat kuin millään muulla Euroopan unionin jäsenmaalla.
– Siksi on välttämätöntä pitää huolta koko maan elinvoimaisuudesta. Jo nykyisellään pääkaupunkiseudun osuus Suomen väkiluvusta on suhteettoman suuri, Väyrynen sanoo tiedotteessaan.
Hänen mukaansa maakuntakeskuksissa tulisi tarkkaan harkita, kannattaako Helsingin seudun kasvua vauhdittavalle metropolipolitiikalle antaa tukea.
– Asetettujen kasvutavoitteiden mukaan pääkaupunkiseudulle muuttaa muualta maasta parin seuraavan vuosikymmenen aikana runsaat puoli miljoonaa suomalaista ja muutamat sadat tuhannet lisäksi Tampereelle ja Turkuun. Muut kunnat ja kaupungit menettäisivät saman verran väestöään ja elinvoimaansa.
Väyrysen mukaan kansainvälistä kilpailua ei tulevaisuudessa käydä muun Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren (kok.) esittämien näkemysten mukaisesti kaupunkiseutujen välillä, vaan siinä ovat korostetusti mukana kokonaiset kansantaloudet ja yhteiskunnat.
– Globalisaatio on siirtänyt valtaosan maailman teollisuustuotannosta ja suuren osan myös palvelutöistä Kiinaan ja muihin halvan työvoiman maihin. Vanhoissa teollisuusmaissa tämä on johtanut suurtyöttömyyteen.
Hän uskoo aluepolitiikasta tulevan ”mehevän teeman” myös presidentinvaaleihin.
– Jo kuusi vuotta sitten haastoin kokoomuksen ja Sauli Niinistön ajaman keskittämispolitiikan. Nyt tukenani ovat myös vuonna 2015 YK:ssa hyväksytyt kestävän kehityksen tavoitteet. Niitä on toteutettava myös kehittyneissä maissa. Ihmiskuntapolitiikka nousee vaalikeskustelujen keskiöön.