Joulun jälkiä vantaalaisen taloyhtiön roskakatoksessa tapaninpäivänä 2021. LEHTIKUVA/RITVA SILTALAHTI

Paistorasva ei kuulu viemäriin – ja muita vinkkejä taloyhtiöiden jouluun

Kiinteistöliitto kokosi muistilistan, jotta taloyhtiöissä joulu sujuisi turvallisesti ja sopuisasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Älä jätä kynttilöitä palamaan valvomatta. Kynttilöitä ja ulkotulia täytyy pitää silmällä, jotta ne eivät aiheuta vaaratilanteita. Varmistathan, että asunnossa on toimiva palovaroitin.

Kinkunrasva ei kuulu viemäriin. Paistorasva tukkii jäähtyessään viemärit, joten sitä ei saa kaataa viemäriin eikä vessanpönttöön. Hyytyneen rasvan voi hävittää biojätteenä ja nestemäisen rasvan suljetussa pakkauksessa sekajätteenä.

Lahjapaperit kuuluvat useimmiten sekajätteeseen, koska ne eivät yleensä kelpaa keräyspaperiksi. Taloyhtiön jäteastiat täyttyvät joulun aikaan nopeasti, joten muistat litistää pakkauslaatikot ennen kuin laitat ne kartonginkeräysastiaan.

Vaikka et itse viettäisi joulua, naapureille se on todennäköisesti tärkeä juhlapyhä. Vältä kovaäänisiä askareita, kuten remontointia. Myös isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus ovat ansainneet joulurauhansa, joten jätäthän hallinnolliset asiat odottamaan arkea. Kiireellisissä asioissa ota yhteyttä huoltoyhtiön päivystykseen tai hätänumeroon.

Uudenvuoden ilotulitteita ei yleensä mahdu ampumaan turvallisesti taloyhtiön pihalla, vaan niille on etsittävä avara paikka riittävän etäällä rakennuksista ja autoista. Käytetyt ilotulitepakkaukset kuuluvat sekajätteeseen.

Kun jouluvietto aikanaan päättyy, on hyvä muistaa muutama joulukuusen hävittämiseen liittyvä niksi.

Jos sinulla on saha tai jämäkkä puukko, voit karsia kuusesta oksat jo sisällä ja viedä ne jätesäkissä ulos. Pelkästä kuusenrungosta ei synny ulos kantaessa suurta sotkua.

Kuusen voi kääriä sisällä esimerkiksi räsymattoon ja kantaa sen suojissa ulos. Tosin puuha voi näyttää naapureiden silmissä epäilyttävältä.

Kuusen hävittämistä varten on myynnissä myös erityisiä kuusipusseja, jonka voi virittää kuusen alle jo pystytyksen yhteydessä. Hävittämisen hetkellä pussi vedetään kuusen yli ja kuusi kannetaan ulos pussiin suljettuna.

Hävittipä kuusen millä tavalla tahansa, on tärkeää muistaa siivota siitä aiheutuneet sotkut myös taloyhtiön yhteisistä tiloista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)