Venäläisiä hävittäjiä Belbekin lentotukikohdassa Krimillä. Google Earth

Paljastavat satelliittikuvat Krimiltä – Pekka Toveri: Venäläiset eivät ole vielä antaneet periksi

Miehittäjä näyttää haluavan pitää kiinni niemimaasta Ukrainan iskujen aiheuttamista raskaista tappioista huolimatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä on satelliittikuvien perusteella pystyttänyt miehitetylle Ukrainan Krimille uusia ilmapuolustuksia. Sosiaalisessa mediassa kiertävissä Airbusin satelliittikuvissa näkyy viisi S-400-laukaisinta ja tutkajärjestelmiä. Kohde on paikallistettu Belbekin lentotukikohdan lähelle. Sijoituspaikan kerrotaan olevan peruja jo Neuvostoliiton ajoilta.

Uuden S-400-järjestelmän tuominen kovien ukrainalaisiskujen kohteena olevalle Krimille on jälleen yksi osoitus siitä, että Venäjä pyrkii pitämään kiinni niemimaasta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Venäläiset eivät ole vielä antaneet periksi Krimillä, kokoomuksen kansanedustaja, kenraalimajuri (evp.) ja pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri arvioi X-somepalvelussa.

Toverin mukaan ilmapuolustuksen tappioiden korvaaminen Krimillä voi kuitenkin merkitä sitä, että muualle jää aukkoja.

Ukraina on tehnyt viime aikoina useita tuhoisia iskuja Krimillä ja muualla Mustanmeren alueella. Venäjän suitsuttamia S-400-järjestelmiä ukrainalaiset ovat tuhonneet elokuun ja syyskuun aikana Krimillä peräti kaksi kappaletta.

Pekka Toveri arvioi viikonloppuna Verkkouutisten Tilannestudio-ohjelmassaan, että Venäjä on menettänyt meri- ja ilmaherruuden läntisellä Mustallamerellä.

Muun muassa tärkeän sukellusveneen, maihinnousualuksen ja kuivatelakan sekä osan Mustanmeren laivaston päämajasta tuhonneet ohjusiskut ovat taas aiheuttaneet niin kovia menetyksiä, ettei laivasto Toverin mukaan kestä enää montaa vastaavaa hyökkäystä.

– Pari vastaavaa iskua ja venäläiset joutuisivat todennäköisesti arvioimaan, kannattaako näitä parhaita suorituskykyjä, joita on enää hyvin vähän käytössä, jättää sinne Sevastopoliin, vai joudutaanko se tukeutuminen siirtämään Novorossijskiin Venäjän mantereen puolelle usean sadan kilometrin päähän, missä ne ovat paremmassa suojassa, kenraali-kansanedustaja totesi.

Tällainen ratkaisu kuitenkin vaikeuttaisi entisestään Krimin puolustamista ja olisi lisäksi nöyryytys Venäjälle. Pekka Toveri arvioikin, että venäläiset pyrkivät kaikesta huolimatta pitämään kiinni Sevastopolista ja vahvistamaan sen puolustuksia.

LUE MYÖS:
Ukraina tuhosi taas ”superaseen” – S-400 räjäytettiin Krimillä
Venäjän ylpeys räjäytettiin taivaan tuuliin – S-400-ilmatorjuntajärjestelmä tuhoutuu videolla
Täysosuma tuhosi Venäjän sukellusveneen totaalisesti: Ohjus räjähti aluksen sisällä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS