Palestiinalaistaistelijoita harjoituksessa. / Telegram

Paljastus hyökkäyksestä: Hamasin lisäksi mukana oli monta muuta ryhmää

Palestiinalaiset järjestöt osallistuivat yhteisharjoituksiin vuodesta 2020 lähtien.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palestiinalainen äärijärjestö Hamas harjoitteli viiden muun aseellisen ryhmän kanssa 7. lokakuuta toteutettua yllätyshyökkäystä ainakin vuodesta 2020 lähtien.

BBC:n selvityksen perusteella ryhmien yhteisharjoitukset toteutettiin osin kohteessa, joka sijaitsee alle kilometrin päässä Israelin raja-aidasta. Materiaalia julkaistiin säännöllisesti sosiaalisessa mediassa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Israelissa on hämmästelty sitä, kuinka kaikki varoitukset lopulta sivuutettiin, eikä tiedustelutiedon pohjalta tehty minkäänlaisia toimenpiteitä. Maan hallitus on luvannut toteuttaa kattavan selvityksen sodan jälkeen.

Viimeinen harjoitus pidettiin 25 päivää ennen hyökkäystä. Taistelijat harjoittelivat muun muassa panttivankien ottamista ja raja-aidan räjäyttämistä.

Joulukuun lopulla 2020 Hamasin johtaja Ismail Haniyeh julisti Vahva pilari -nimisen harjoitussarjan osoittaneen Gazan aseellisten ryhmien yhtenäisyyden. Hamasin koalitiossa oli mukana kymmenen muuta palestiinalaisryhmää, jotka kokoontuivat sotaharjoitukseen operaatiokeskukseen. Niistä ainakin viisi oli mukana 7. lokakuuta tehdyssä iskussa.

Eri ryhmien osallistuminen selviää muun muassa taistelijoiden käyttämistä tunnuksista. Niiden joukossa oli Islamilainen Jihad, al-Mujahidinin prikaatit ja al-Nasser Salah al-Deenin prikaatit. Osa on jyrkän islamistisia ja osa hieman maltillisempia, mutta kaikki ovat valmiina käyttämään väkivaltaa Israelia vastaan.

Eräässä videossa näytetään, kuinka taistelijat harjoittelevat israelilaisen Merkava-panssarivaunun tuhoamista Gazan eteläosissa. Vaunusta oli rakennettu uskottavan näköinen malli. Taistelijat harjoittelivat myös maihinnousua pikaveneillä ja liikkumista Gazan alla kulkevissa tunneleissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS