Helsingin pelastuslaitoksen palomestari Petri Strandberg kertoo Ilta-Sanomille, miten autoilijan tulee toimia tilanteessa, jossa hälytysajossa oleva pelastusajoneuvo on hänen takanaan.
Tärkeintä on antaa hälytysajoneuvolle esteetön kulku.
– Jos sieltä taustapeilistä näkyy sinivilkku – riippumatta minkä organisaation hälytysajoneuvo se on – niin väistä oikealle. Me haluamme, että yksi kaista jäisi vapaaksi, eli pitäisi jättää se vasemmanpuoleinen kaista meidän käyttöömme. Tai jos käytössä on vain yksi kaista samaan suuntaa, niin väistää voi vaikka bussipysäkille, Strandberg sanoo IS:lle.
Hälytysajoneuvoa väistäessä voidaan joustaa myös muista liikennesäännöistä. Esimerkkinä Strandberg mainitsee esimerkiksi sen, että tieliikennelain mukaan hälytysajoneuvoa väistävä autoilija voi tarpeen tullen ajaa punaisia liikennevaloja päin. Varovaisuus on silti huomioitava.
– Totta kai siinä pitää varoa jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja risteävää liikennettä.
Hänen mukaansa kaikkein pahin virhe, mitä autoilija voi tilanteessa tehdä, on pysäyttää auto paikalleen kaistalle.
– Nostetaan kädet ilmaan ja ajatellaan, että kun en liiku mihinkään, en tee mitään väärin. Silloin se tarkoittaa, että me joudumme väistelemään ja se ei ole helppoa, Strandberg sanoo IS:lle.