Viime vuoden heinäkuussa voimaan tullut asuntolainojen lainakattoa koskenut laki on Suomen Yrittäjien mukaan aiheuttanut päänvaivaa yrityslaina-asiakkaille varsinkin silloin, kun lainan osavakuutena on ollut yrittäjän oma asunto.
Nykyisen ohjeen mukaan lainalaskelmassa ei saa ottaa huomioon yrityslainan todellista päävakuutta eli tavallisesti tuotanto- tai liiketilaa. Vallitsevan käytännön mukainen tulkinta on nostanut yrittäjän asunnon luototusasteen liian korkeaksi.
Suomen Yrittäjät on keskustellut ongelmasta Finanssivalvonnan kanssa, ja lokakuun alusta pankit muuttavat lainaehtoja niin, että yrityslaina rasittaa pääasiassa muita vakuuksia kuin yrittäjän omaa asuntoa.
– Tämä poistaa nykyiset kohtuuttomat tilanteet, joita ei hahmotettu lain valmistelussa. Nykyisellään asuntolainan asunnon vakuusarvo on täyttynyt nopeasti eikä asuntoa ole enää voinut käyttää vakuutena missään muussa lainassa, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen kertoo järjestön tiedotteessa.
Malinen on erityisen tyytyväinen siihen, että ratkaisu löydettiin yhteistyössä Finanssivalvonnan kanssa ilman lainsäädännön muuttamista.
– Nyt lainassa otetaan huomioon ensisijaiset vakuudet, kuten tuotanto- tai liikekiinteistöt. Asunto on yleensä vain täydentävänä vakuutena.
Lokakuun alusta lähtien myös olemassa olevissa yrityslainoissa voidaan soveltaa uutta ohjetta.