Yhdistyneiden arabiemiirikuntien luottolaitokset ovat alkaneet seurata Turkin ja Kiinan esimerkkiä ja rajoittaa maksusopimuksia Venäjän kanssa sekä sulkea venäläisyritysten ja yksityisten venäläisten tilejä.
Business Russian edustajan Vedomostille kertoman mukaan Arabiemiirikuntien pankit eivät enää ota vastaan rahaa Venäjältä eivätkä hoida maksuliikennettä Venäjälle päin. Samaan aikaan pankkitilejä on alettu sulkea ilman selityksiä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden allekirjoitti 22. joulukuuta 2023 asetuksen toimista sellaisia ulkomaisia pankkeja ja muita rahalaitoksia vastaan, jotka osallistuvat Venäjän sotilasteollisen kompleksin maksuliikenteeseen.
Sen perusteella Yhdysvaltain valtionvarainministeri voi – neuvoteltuaan ulkoministerin kanssa – asettaa pakotteita ulkomaisille pankeille, jos osoittautuu, että ne auttavat Venäjää hankkimaan sotilas-, ilmailu- tai muuta teknologiaa. Pakotteisiin kuuluvat kielto avata tilejä Yhdysvalloissa tai niiden käytön rajoitukset sekä Yhdysvaltojen lainkäyttövallassa olevan omaisuuden jäädyttäminen.
Venäjän maksuliikenteen vaikeudet Arabiemiirikunnissa alkoivat jo kauan ennen Yhdysvaltojen ilmoitusta toissijaisista pakotteista, joka vaikutti merkittävästi Turkin ja Kiinan pankkien linjaan venäläisiä asiakkaitaan kohtaan, kertovat Vedomostin haastattelemat nimettöminä esiintyneet Arabiemiirikunnissa työskentelevät liikemiehet.
Viime aikoihin asti maan pankit ovat kuitenkin pysyneet uskollisina venäläisasiakkailleen, jos nämä ovat olleet halukkaista ostamaan lisäpalveluita tai lisänneet talletuksiaan.
Yhden liikemiehen mukaan mahdollisuus maksaa Venäjältä jopa Arabiemiirikuntien omalla valuutalla dirhamilla loppui syyskuussa. Sen jälkeen hänen täytyi lisätä maksuketjuun vielä kolmas linkki Hongkong, mutta alkaneen vuoden helmikuusta lähtien myös Hongkongin pankit lopettivat maksujen vastaanottamisen Venäjältä.
Tällä hetkellä venäläisille on lähes mahdotonta avata tiliä Arabiemiirikuntien suurimmissa pankeissa, kertoo erään energiayhtiön omistaja. Hänen mukaansa on mahdollista neuvotella yksityisesti pankinjohtajan kanssa, mutta tili kuitenkin suljetaan ensimmäisestä sekistä.
Venäjän hallituksen kerrotaan olevan tietoinen ongelmasta Arabiemiirikuntien suurimpien pankkien kanssa, mutta ei pidä ongelmaa vakavana ja uskoo neuvotteluratkaisuun.
Moskovalaisen Kept-kirjanpitoyrityksen vero- ja lakikonsultointiosaston osakkaan Olga Pletnevan mukaan venäläisyhtiöiden on yhä mahdollista avata tilejä Arabiemiirikunnissa, vaikka se viekin aikaa, koska Venäjä on siellä ”punaisella listalla”. Suorat maksusopimukset ovat kuitenkin vaikeita, koska Yhdysvallat asetti Venäjän maksuliikenteen pääkanavan, Ak Bars -pankin, pakotteiden alaiseksi.