Euroopan riittämätön panostus omaan puolustukseensa on närkästyttänyt Yhdysvaltain kulloistakin poliittista johtoa vuosikymmenten ajan. Kritiikki Naton eurooppalaisia jäsenmaita kohtaan muuttui aiempaa kärjekkäämmäksi Donald Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella, eikä teema ole sittemmin menettänyt ajankohtaisuuttaan.
– Kun Venäjä vuonna 2014 hyökkäsi ensimmäisen kerran Ukrainaan, vain kolme Naton jäsentä – Yhdysvallat, Britannia ja Kreikka – ylsi liittokunnan puolustusmenotavoitteeseen eli kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Nyt, toistakymmentä vuotta myöhemmin, 23 jäsentä täyttää tavoitteen. Se on edistystä, mutta useat maat ovat edelleen jäljessä, amerikkalainen turvallisuuspolitiikan tutkija Luke Coffey kirjoittaa artikkelissaan.
Viimeistään Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen vuonna 2022 olisi pitänyt olla herätys Euroopalle. Yhdysvaltalaisessa Hudson-instituutissa työskentelevän Coffeyn mukaan osa annetuista lupauksista on toteutunut, mutta osa on jätetty huomiotta tai haudattu kaikessa hiljaisuudessa.
Euroopan unionin linjausta, jonka mukaan vähintään 65 prosenttia puolustustarvikehankintojen yhteisrahoituksesta on käytettävä EU:ssa valmistettuihin tuotteisiin, on hänen mielestään ongelmallinen, sillä se syrjii EU:n ulkopuolisia Nato-maita. Juuri tästä Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Madeleine Albright jo 25 vuotta sitten varoitti.
– On helppo ymmärtää, miksi maat haluavat suosia kotimaista puolustusteollisuutta. Kriisiaikoina on rauhoittavaa tietää, että kriittiset sotilaalliset voimavarat ovat käytettävissä tarvitsematta turvautua ulkomaisiin, ystävällismielisiinkään toimittajiin, Coffey toteaa.
– Puolustuspolitiikkaa ei kuitenkaan voi pelkistää työllistämisohjelmaksi. Valtiot haluavat toki ylläpitää tiettyjä keskeisiä voimavaroja kotimaassa, mutta liittoumien ja keskinäisriippuvuuden määrittelemässä maailmassa taakanjako on järkevää. Hallitusten olisi voitava hankkia parhaat sotatarvikkeet parhaaseen hintaan turvallisuudesta tinkimättä, hän korostaa.
EU:n 65 prosentin vaatimus on hänen mukaansa vahingollinen, koska se rajaa ulos maailman johtavia puolustustarvikkeiden tuottajia, kuten Yhdysvallat, Britannian ja Turkin.
– Kaikki kolme maata tarjoavat todistetusti korkealaatuisia asejärjestelmiä amerikkalaisista ja brittiläisistä ilmapuolustusratkaisuista huippuluokan turkkilaisiin lennokkeihin. Nämä suorituskyvyt voisivat parantaa merkittävästi Euroopan puolustusvalmiutta erityisesti Venäjän muodostaman uhan ja muun naapuruston epävakauden valossa, hän toteaa.
EU:n olisi hänen mukaansa pyrittävä mahdollisimman avoimiin puolustustarvikemarkkinoihin ja Euroopan asevoimien voimavarojen maksimointiin teollisuuspolitiikan sitä rajoittamatta. Euroopalla ei ole nykyisissä oloissa varaa antaa ideologian tai teollisuuspolitiikan nousta sotilaallisten näkökohtien edelle, vaan oltava pragmaattinen ja hankittava parhaita saatavilla olevia aseita riippumatta siitä, missä ne on tuotettu.
