Verkkouutiset

Kuvakaappaus Karjan tasavallan hallinnon VK-videolta. / GOSUDARSTVENNI KOMITET KARELII

Pato murtui Karjalassa, vesimassa haudannut taloja

Entinen Stalinin kanava yhdistää Vienanmeren, Laatokan ja Äänisen toisiinsa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vienanmeren kanavan pato on murtunut Karjalassa Segežan piirissä. Pahimmillaan seitsemän ihmisen kerrotaan kadonneen, mutta tiedot ovat epätarkkoja. Paikallislehti Stolitsa na Onegon tietojen mukaan ainakin yksi ihminen on kuollut ja useita loukkaantunut. Vesimassan alle on hautautunut taloja, ja ainakin 20 ihmistä on evakuoitu. Asiasta kertovat Venäjän Karjalan alueen hätätilaministeriö ja useat mediat.

Segeža sijaitsee Petroskoista noin 250 kilometriä pohjoiseen lähellä Rukajärveä, pohjois-etelä-suunnassa suunnilleen Lieksan korkeudella.

Vienanmeren kanava yhdistää Vienanmeren, Äänisen ja Laatokan toisiinsa sekä Itämereen. Kanava oli vuoteen 1961 asti nimeltään Stalinin kanava. Se rakennettiin 1930-luvulla jopa 175 000 vangin voimin. Heistä arviolta 25 000 kuoli. Kaikkein parhaat olot kanavatyömaalla oli rikosvangeilla, ja poliittisten vankien ruoka-annokset olivat kaikkein heikoimmat. Kanavan rakentamiseen osallistui myös suomalaisia vankeja.

Hätätilaministeriön mukaan maanatainaamuna sulun yksitoista kohdalla tapahtunut patoturma on aiheutunut eroosiosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)