Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoo, että Suomen evakuointioperaatio Afganistanissa jatkuu intensiivisenä. Hän toteaa, että aikaa ei ehkä ole enää paljon käytettävissä.
– Emme tiedä miten kauan lentokentät pysyvät auki, aikarajat tulevat vastaan. Pahimmillaan voi olla kyse vain joistakin päivistä. Tilanne elää hetki hetkeltä, Haavisto sanoi hetki sitten puheessaan suurlähettiläskokouksessa.
Suomi on tähän mennessä evakuoinut yli 140 henkilöä Afganistanissa, Haavisto sanoo, ja pelkästään eilisen sunnuntain aikana luku kasvoi 84 henkilöllä. Pelastettavien joukossa on Suomen kansalaisia, Suomen Kabulin-lähetystön paikalta palkattua henkilökuntaa sekä paikallisia EU- ja Nato-yhteistyökumppaneita perheineen.
– Teemme yhdessä muiden viranomaisten kanssa kaikkemme näiden ihmisten saamiseksi turvaan.
Työtä vaikeuttavat Talebanin asettamat tiesulut ja muut turvallisuusuhat, lentokentän läheisyyteen pakkautuneet väkimassat sekä vaikeus päästä lentokentän sisäpuolelle, Haavisto sanoo.
Haavisto kehuu ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomista, joka on verrannut Afganistan-operaatiota meripelastukseen. Haaviston mielestä vertaus on osuva.
– Meripelastuksen periaatteiden mukaan se, joka tietää toisen olevan vaarassa merellä, on velvollinen, jos se häntä itseään tai muita kohtuuttomaan vaaraan saattamatta on mahdollista, ryhtymään oma-aloitteisesti tilanteen edellyttämiin toimiin vaarassa olevan pelastamiseksi, Haavisto sanoo.
Tuomisen mainitseminen Haavistolta on kiintoisaa, koska kaksi vuotta sitten he ajautuivat kiistaan, jonka aiheena oli suomalaisten pelastaminen Syyriassa sijaitsevalta al-Holin pakolaisleiriltä. Tuominen vastusti tapaa, jolla Haavisto olisi halunnut kotiuttaa suomalaisia, minkä seurauksena Haavisto siirsi Tuomisen sivuun tehtävistään. Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi Haavistolle moitteet asiassa, mutta katsoi, ettei perustetta syytteen nostamiselle ollut.
Haavisto katsoo, että Afganistan ottaa lähikuukausia askelia taaksepäin äärijärjestö Talebanin johdolla. Hänen mukaansa on olemassa vaara, että maa ajautuu sisällissotaan.
Suomi on Afganistanissa tähän saakka tukenut etenkin naisten olosuhteiden, koulutuksen, terveyden ja vapaan tiedonvälityksen parantamista. Hänen mukaansa tehdyt investoinnit eivät ole menneet hukkaan, koska esimerkiksi tytöillä on ollut mahdollisuus päästä kouluun.
– Näky pienistä koululaisista reppu selässä on monissa afganistanilaiskaupungeissa tullut viimeisen 20 vuoden aikana tullut tutuksi. Nyt on vaarana, että tytöt joutuvat heittämään repun nurkkaan ja heidän koulutiensä katkeaa.