”Kun Tjäreborg alkaa myydä meille kesää ja kävelemisestä tehdään muotia, on tullut aika iskeä takaisin. Yhä useampi elämänalue on joutumassa kapitalismin kurimukseen ihmissuhteita ja rakkautta myöten. On vapaa-ajan teollisuus, viihdeteollisuus, muotiteollisuus, matkailuteollisuus, rakkausteollisuus. Tänään myydään sitä, mikä vielä eilen oli ilmaista.
Tätä kehitystä on murrettava sisältä käsin, vaihtamalla tuotteita ja palveluksia, yhteistoiminnalla, luomalla itsenäisiä saarekkeita tämän yhteiskunnan sisään. Tunkeilevaa kapitalismia voidaan iskeä takaisin vain anti-kapitalismilla: talkootyöllä, osuuskuntien perustamisella, kollektiiveilla, omien työverstaiden pystyttämisellä, korttelitoiminnalla.
Poliittista koneistoa on käytettävä uusien elämänmuotojen mahdollistamiseen.”
Pekka Haavisto: Irti virallisesta unelmasta (Tehtävä napapiirillä -teoksessa, Perusta 1983)
Pekka Haavisto toimi 1979-82 Komposti-lehden ja vuosina 1982-87 Suomi-lehden päätoimittajana. Kyseiset noiden vuosien vaihtoehtolehdet tarjoavat runsaasti nykyisen vihreän kestopresidenttiehdokas Haaviston näkemyksiä.
Hän kirjoitti usein sivusta seuraavan oloisia, joskus sarkastisia pää- ja muita kirjoituksia. Vallanpitäjiä arvosteltiin. Pahuutta edustivat teollisuus, ydinvoima, armeija ja länsimainen kulutus. Vihreää ihanneyhteiskuntaa, pasifismia ja uutta liikettä ja puoluetta eli vihreitä hahmoteltiin.
– Meille ei ole sijaa siinä tiedotusmyllyssä, joka yksiulotteisena hankkii ja toistaa länsimaisen materialismin ’faktoja’ ja niiden ’tunnustamisesta’ seuraavaa ajattelu- ja kokemistapaa. Maailma ei muutu, ennen kuin ’tosiasiat’ muuttuvat, 25-vuotias Pekka Haavisto julisti Suomi-lehdessä Tervetuloa prosessiin -pääkirjoituksessa lokakuussa 1983.
– Suomalainen yhteiskunta tulee aika ajoin valintatilanteisiin. Lähestymme hetkeä, jolloin länsimaisen tavarakulttuurin luonnolle ja ihmiselle sopimattomat piirteet alkavat kärjistyä. Hyvinvointi ja bruttokansantuote ovat heppoisia ’tosiasioita’, kun puut pudottelevat viimeisiä neulasiaan ja henkinen pahoinvointi iskee, hän totesi 1983.
Marraskuussa 1982 Pekka Haavisto kirjoitti Suomi-lehden pääkirjoituksessa otsikolla ”Emme ole tulleet tuomaan rauhaa vaan SODAN”. Se pyrki olemaan kuvailu valtioiden vallanpitäjien asenteista. Idän ja lännen asevarustelulla ei nähty eroja.
– Kun rauha sittenkin näyttää menevän sotaa paremmin kaupaksi, on keisari kaivanut garderobistaan uusia vaatteita: nyt ilmoittaa armeijakin olevansa osa rauhanliikettä. ”Rauhaahan me kaikki olemme täällä turvaamassa…” Historia kertoo toista: yhdessä yössä on puolustusvoimista tullut hyökkäysvoimia. Ja auroja taotaan aseiksi – kaiken aikaa, Pekka Haavisto arvosteli.
– Mielentila, joka yksityisellä kansalaisella täyttäisi sairauden tunnusmerkistön, on valtioille vain ’reaalipolitiikkaa’, ’turvallisuuspolitiikkaa’ ja ’maanpuolustusta’. Yhteisöt ovat sairaita. Ovatko ne silti omiamme, vaiko vieraita, vihamielisiä valtoja elämässämme? Onko vihollinen jo maassa?, hän kysyi.
– Onko mitään todellista, jota aseilla voi puolustaa? Vai vain jotakin, jonka nimissä niillä voi hyökätä? Onko vain asejärjestelmien muotoon rakennettua inhimillistä heikkoutta, yhteisöllistä sairautta?
Joulukuussa 1983 Pekka Haavisto kirjoitti rauhanliikkeestä otsikolla ”Eurooppa etsii sieluaan”. Hänen mielestään ei pitäisi riittää, ”että vastustaa yhden ajattelutavan yhden maailmankuvan lopputuotetta: asetta”.
– Yhtä lailla kyseen alle on pantava kulissi, jonka ”turvaamiseen” tuota asetta käytetään: valtio, Pekka Haavisto vaati.
Maaliskuussa 1984 Haavisto arvosteli sähköntarpeen kasvuennusteita. Hänen mukaansa ydinjätteitä suostuu ottamaan vain ”kuolevien miesten kunta, joka henkitoreissaan suostuu jätteisiin – ja suuriin tukiaisiin”. Hän kehotti vastaamaan energiapolitiikkaan valistuksella ja kansalaistoiminnalla.
– Jokainen kunta voi julistautua ydinvoimattomaksi vyöhykkeeksi, Haavisto esitti. (juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Vihreät viivat -pääkirjoituksessa tammikuussa 1985 päätoimittaja viittasi Marxin ja Engelsin kommunistiseen manifestiin, jonka mukaan ”aave kummittelee Euroopassa”.
– Sata vuotta myöhemmin: aave näyttäytyy uudelleen, nyt vihreänä. Paavi ei vielä ole huolissaan, teollisuuspamput eivät tunne itseään vielä uhatuiksi… mutta Rudolf Bahro ehdottaa jo autobaanoja pelloiksi. …Ajan henki hönkää myös Suomessa: uutena kylätoimintana, ekokokeiluina, yhteisöasumisen suosion kasvuna, vaihtoehtoyrityksinä. Teollistamisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn sloganit eivät saa enää kenenkään sukkia pyörimään, mutta ”hengen voitto aineesta” kuulostaa jo mielenkiintoisemmalta. Uudet ajatukset kumpuavat uusista arvolähtökohdista, Haavisto maalaili.
Armeija pois Santahaminasta
Verkkouutiset on aiemmin kertonut Pekka Haaviston kansanedustajauran (1987-1995, 2007-) alun esityksistä leikata 10 prosenttia asevoimilta. Haavisto ehdotti muiden vihreiden kera jo 1980-luvun alussa useasti Helsingin Santahaminan saaren ottamista puolustusvoimilta ja sen rakentamista ekokaupunginosaksi.
Tätä Pekka Haavisto kaavaili laajassa Suomi-lehden jutussaan 1985. Pasifistivihreä halusi ”kaupungin, jossa ihmiselämän peruspilareiksi eivät jää pelkästään yhä uusien tuotteiden kuluttaminen ja mediamaailman luomassa illusorisessa ’tapahtumien virrassa’ passiivisena tarkkailijana oleminen”.
– Jos haluamme tämän vision toteuttaa, niin montaa mahdollisuutta siihen ei enää ole. Mutta yksi on: 280 hehtaarin saari, Santahamina, joka vielä tällä erää on puolustusvoimien käytössä. …Mutta tällä erää ovat mahdollisuudet sotilasalueen muualle siirtymiseen paremmat. Eikö Santahaminasta voitaisi rakentaa kaupunkielämisen uutta suuntaviittaa? Eikö juuri siitä voitaisi tehdä uudenlaisen rakentamisen ja uuden elämäntavan kokeilualuetta – aluetta, jossa ekorakentajien, puutarhaviljelijöiden, omaehtoisen kulttuurin tekijöiden, tietokonespesialistien, yhteisöasujien ja inhimillisempää elämän raamia kaipaavien kaupunkilaiset unelmat saisivat kokeilukentän?, Pekka Haavisto esitti.
Haavisto kaavaili alueen maan vuokraamista asukkaiden osuuskunnalle. ”Asukkaat itse ovat rakennuttajia” ja grynderit vain konsultoisivat. ”Paitsi että asukkaat saisivat haluamansa taloja ja tiloja, he jo suunnitteluprosessissa tutustuisivat naapureihinsa ja kanssa-asujiinsa – uusi sosiaalinen pohja olisi jo syntynyt”.
Ajatukset ekoparatiisimaisesta Santahaminasta olivat Haaviston päässä pitkällä. Vuokra- ja omistusasumisen välille kehitettäisiin välimuoto.
– Aurinkokennojen lisäksi saataisiin energiaa tuuligeneraattoreista sekä orgaanisesta jätteestä syntyvästä biokaasusta.
Alueella kokeiltaisiin uusiutuvia energiaratkaisuja, jotka työllistäisivät.
– Ulosteita ja puhdasta vettä toisiinsa sekoittavan LVI-tekniikan sijaan tehtäisiin kompostoiva käymäläjärjestelmä, jonka käytöstä kerrostaloissa on jo Suomessakin kokemuksia (esim. ruuvikäymäläsysteemit), hän kaavaili.
Kun eko-Santahamina tarvitsee oman koulunsa, sen opetusohjelmaan päätoimittaja kaavaili harjoitusperiodeja alueen työpajoissa, liikkeissä, vanhusten ja vammaisten apuna sekä pellolla.
– Kopperoituvan kaupunkimallin sijaan on löydyttävä uusia yhteistoimintamuotoja, Haavisto kaavaili sosiaalista Santahaminaa.
– Perinteisempien käsityöammattien harjoittajien ohella alueella voisi olla oma ’piilaaksonsa’, korkean teknologian pienyrityksiä, jotka voisivat suunnitella ja valmistaa vaikkapa tuuligeneraattorien ja aurinkokennojen mikroelektroniikkaa ja ohjausjärjestelmiä.
LUE MYÖS:
Tuntematon Pekka Haavisto – näin hän halusi leikata Suomen asevoimilta (VU 26.6.2023)
