Verkkouutiset

Punainen tori Moskovassa toukokuussa 2016. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Pekka Toveri: Lännellä ei taida olla suunnitelmaa Venäjän suhteen

CNN kertoi Venäjän juonesta salamurhata saksalaisen asevalmistajan johtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat esti aiemmin tänä vuonna venäläisten aikeet salamurhata suuren saksalaisen asevalmistajan toimitusjohtaja, kertoi uutiskanava CNN torstaina viranomaislähteeseen viitaten.

Mediatietojen mukaan kohteena olisi ollut Rheinmetallin toimitusjohtaja Armin Papperger. Yhdysvallat kertoi venäläissuunnitelmista Saksalle, minkä jälkeen Saksan turvallisuuspalvelut järjestivät Pappergerille suojelua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Yhtiön edustaja tiedotti, ettei Pappergeriin ollut kohdistunut konkreettista murhayritystä. Papperger on puolestaan itse kertonut Financial Timesille, että Saksan hallinto oli lisännyt turvatoimia hänen ympärillään.

CNN:n tietojen mukaan salamurhajuoni oli osa laajempaa suunnitelmaa, jossa Venäjä pyrki heikentämään Ukrainan sotatoimia tukevaa aseteollisuutta Euroopassa.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoi Naton huippukokouksessa Washingtonissa pitämässään tiedotustilaisuudessa, ettei hänen tiedossaan ole, että Suomeen olisi kohdistunut vastaavaa toimintaa.

Saksalainen Rheinmetall on kasvanut merkittävästi sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022.

Papperger on ajanut asetoimitusten lisäämistä Ukrainalle. Yhtiö on lisäksi rakentamassa uutta panssarivaunutehdasta Ukrainaan ja haluaa kehittää alueen aseteollisuutta.

Rheinmetallin sisäiset lähteet ovat kertoneet Der Spiegel -lehdelle, että yhtiö on ollut Venäjän hybridivaikuttamisen kohteena jo pitkään.

Rheinmetall on Saksan suurin 155 millimetrin tykistöammusten valmistaja. Kyseiset ammukset ovat tärkeitä Ukrainalle maan puolustautuessa Venäjää vastaan.

Presidentti Stubbin mukaan CNN:n raportoima salamurhajuoni on esimerkki Venäjän hybridivaikuttamisesta, joka on hyvinkin laaja-alaista.

– Informaatiosota. Kyberhäirintä. Sabotaasi. Jopa salamurhat, joita me tietysti Venäjän lähihistorian aikana olemme nähneet myös Venäjän rajojen ulkopuolella. Ei jollain tavalla tule yllätyksenä, mutta en ole nähnyt varsinaisia yksityiskohtia tästä, Stubb sanoi Ylen mukaan tiedotustilaisuudessa Washingtonissa.

Stubb kertoi painottaneensa jo pitkään sitä, että Nato-maiden pitää varautua Venäjän vihamieliseen toimintaan pitkäjänteisesti, sillä kyse ei ole ohimenevästä ilmiöstä.

– Meidän kannattaa nyt tottua tämän tyyppiseen toimintaan Venäjän puolelta. Venäjän toiminnalle hybridipuolella on aika vähän rajoja.

Kokoomuksen tuore europarlamentaarikko, kenraalimajuri (evp.) Pekka Toveri kommentoi tapausta viestipalvelu X:ssä.

– Venäjällä näyttää olevan suunnitelma lännen suhteen. Lännellä ei taida olla suunnitelmaa Venäjän suhteen.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)