Petri Myllynen työssään. TONI KAARTTINEN/ PELASTUSARMEIJA

Pelastusarmeija tarjoaa polkuja työhön: Asunnoton Petri sai elämänsä raiteilleen

Kuntouttavassa työtoiminnassa tehtävien kirjo on laaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pelastusarmeijalla on pitkä historia työllisyyskysymyksissä. Jo 1900-luvun alussa halkotarhat tarjosivat kadunmiehille työtä ruokaa ja majapaikkaa vastaan. Keväällä 2024 toimintansa aloitti Pelastusarmeijan työllistämisen yksikkö, joka koordinoi kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeiluja ja palkkatukia.

– Kuntouttavassa työtoiminnassa meillä on kuusi asiakasta. Työkokeilijoita on viisi ja palkkatukilaisia kaksitoista. Vakituisella työsopimuksella työntekijöitä on kymmenkunta. Henkilökuntaa meillä on noin parikymmentä, kertoo työllistämisen yksikön johtaja Leif Jussila Pelastusarmeijan tiedotteessa.

Työllistämisen yksikön alaisia ovat Keskustalossa työskentelevät tukityöllistetyt. Työn tavoitteena on olla tavoitteellista ja tehokasta. Kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun tai palkkatuen piiriin tulevat pääsevät harjoittelemaan oman alansa töitä ja työelämätaitoja.

– Tarkoituksena on saada kokoon kattava palvelujärjestelmä. Asiakas voi aloittaa matalan kynnyksen työtoiminnasta ja päästä lopulta palkkatukeen tai muuten ohjatusti opiskelemaan, Jussila selventää.

Erityisenä painopisteenä ovat olleet siivous- ja rakennustiimit yhteistyössä Pelastusarmeijan kiinteistötoiminnan kanssa.

– Yhdistimme siinä kaksi asiaa. Hoidamme kiinteistöissämme olevia kunnostustarpeita, ja samalla asiakkaat pääsevät harjoittelemaan kiinteistöalan töitä ohjatusti, Jussila kertoo.

Hän kertoo, että huoltoyhtiöllä on tällä hetkellä hyvin pieni osuus Keskustalon korttelin huoltotöistä.

– Suurimmasta osasta vastaamme me. Siivoustiimi puolestaan hoitaa koko Keskustalon korttelin siivoukset: henkilökunnan tilat, osaston, sosiaalipalvelukeskuksen ja myös ulkona kaduilla tehtävän ympäristötyön. Siivoustiimi käy myös Suurmetsän vanhusten asuintalolla. Tulevana kohteena on vuokra-asuntojen loppusiivoukset.

Työllistämisen yksikön remonttiryhmä tekee myös työtehtäviä muille Pelastusarmeijan kiinteistöille. Tällä hetkellä kaukaisin kohde on ollut Nummelan Lasten lomakoti, jossa on menossa suuri remontti.

Apua vaikeasti työllistyville

Pelastusarmeija kertoo tiedotteessa alkaneensa tuottaa kuntouttavaa työtoimintaa kesällä 2022. Toiminta on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille ja vaikeasti työllistettäville. Helsingin kaupunki ostaa palvelun ja ohjaa työllisyyspalveluistaan asiakkaat eri kohteisiin, kuten Pelastusarmeijalle.

Kuntouttavassa työtoiminnassa työtehtävien kirjo on laaja. Tarjolla on muun muassa keittiö- ja catering-tehtäviä, erilaisia järjestelytöitä, sosiaalialan avustavia työtehtäviä, graafista suunnittelua ja pyöräpajan töitä.

Helsingissä Alppikadun asumispalveluyksikön kellarikerroksessa toimii Pelastusarmeijan printtipaja, jossa tehdään painatuksia mukeihin, huppareihin, t-paitoihin, lippiksiin, kangaskasseihin, sateenvarjoihin, juomapulloihin ja kännykkäkoteloihin.

Printtipajalla kuntouttavan työtoiminnan piirissä on 39-vuotias Petri Myllynen. Hän on kulkenut pitkän tien kadulta printtipajan graafikoksi ja ohjaajaksi.

– Asunnottomuuteen minut vei päihdeongelma. Jäin työttömäksi. Sairastan ykköstyypin diabetesta, niin alkoholi ja kadulla eläminen aiheuttivat paljon komplikaatioita, Myllynen kertoo tiedotteessa taustastaan.

Myllysellä on takana viisi vuotta asunnottomuutta ja kaksitoista vuotta asuntolaelämää.

– Asuin seitsemän vuotta Espoon kaupungin asumisyksikössä. Tein eräänlaisen ennätyksen, koska väliaikainen asuminen oli yleensä tarkoitettu vuodeksi pariksi. Ajan kuluessa päihteidenkäyttöni väheni. Koin kuitenkin, etten ole valmis omilleni, vaan tarvitsisin jonkin tukiportaan. Väinölä oli matalan tuen asumispalveluyksikkönä juuri sopiva. Lupasin itselleni kaksi vuotta, ja päädyin asumaan Väinölässä vuoden ja kymmenen kuukautta. Suunnitelma piti, hän sanoo.

Hän on saanut elämänsä raiteilleen.

– Nyt minulla on ollut kesästä asti Y-säätiön vuokra-asunto Malmilla. Päihteet jätin vuoden 2024 alussa ja tupakan viime kesänä. Kyllä voinnissa huomaa eron! Energiajuomat ovat vielä pieni paheeni, hän kertoo.

Espoon kaupungin kuntakokeilussa Myllynen osallistui Verstas-hankkeeseen. Siellä hänelle suunniteltiin kaupungin kuntouttavaa työpajatoimintaa.

– En ole kuullut niin positiivisia asioita tämän työmuodon etenemismahdollisuuksista. Usein pajan jälkeen miehet palaavat takaisin lähtöpisteeseen. Väinölän sen aikainen johtaja Jarkko Jyräsalo vihjasi, että Keskustalolla on myös kuntouttavaa työtoimintaa. Kävi ilmi, etten pääse espoolaisena mukaan. Ratkaisimme asian niin, että tulin tänne työkokeiluun. Jätimme siis yhden askeleen välistä.

Muuton jälkeen Myllynen siirrettiin Helsingin asiakkaaksi, ja hänen työsopimuksensa jatkui ilman katkosta. Marraskuun loppupuolella työt jatkuivat palkkatuella.

– Olen todella kiitollinen, että olen päässyt tänne. Viihdyn täällä hyvin.

Myllynen tekee printtipajalla graafista suunnittelua ja painatuksia erilaisiin tuotteisiin. Alan koulutusta hänellä ei ole, mutta hän on ennakkoluulottomasti tarttunut haasteeseen.

– Valmistuin vuonna 2004 ammattikoulusta rakennusalan perustutkinnolla. Tein rakennusalan töitä ja muuttohommia, mutta terveydentilani teki sille stopin. Lähdin tähän avoimin mielin. Tutkin, miten asiat toimivat, ja olen kehitellyt tätä työtä. Olemme saaneet myös uusia laitteita, muun muassa sublimaatiotulostimen ja vinyylileikkurin, Myllynen kertoo.

– Olen tässä omassa elementissäni. Saan käyttää luovuuttani. Virheitä toki teen, mutta niistä oppii.

Hän työskentelee kuuden tunnin päiviä viitenä päivänä viikossa.

– Minulla on liukuva työaika. Useimmiten aloitan seitsemän kahdeksan aikaan. Jos on kiire, teen pidempää päivää. Joustoa on molempiin suuntiin, ja se luo luottamusta ja hyvää työilmapiiriä.

Myllynen pääsee toimimaan myös työnohjaajana. Kuntouttavan työtoiminnan asiakas työskentelee pajalla kahdesti viikossa. Vastuu tuntuu hyvältä.

– Se kertoo siitä, että minuun luotetaan. On ilo olla kuntoutujalle avuksi, sillä hänellä ei ole aikaisempaa työkokemusta. Ujolle nuorelle miehelle tämä on hyvä paikka totuttautua työelämään, hän sanoo.

– Pelastusarmeija tekee tärkeää työtä, jota kunnioitan. Olen kiitollinen, että olen saanut tällaisen uniikin mahdollisuuden päästä työelämään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)