Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Eurooppa laiminlöi puolustuksensa. Raha virtasi panssarivaunuista ja sukellusveneistä eläkkeisiin ja sosiaalitukiin. Venäjän hyökkäyssota on kuitenkin kääntänyt tilanteen ylösalaisin ja pakottanut Euroopan jälleen panostamaan asevoimiinsa. Asiasta kertoo New York Times.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen lähes kaikki maat supistivat puolustusbudjettiaan. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen leikkaukset kiihtyivät.
Krimin miehitys vuonna 2014 muutti kuitenkin kaiken. Nato-maat sitoutuivat käyttämään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen. Tuolloin tavoitteen ylitti vain kolme maata: Iso-Britannia, Kreikka ja Yhdysvallat.
Viimeistään Venäjän täysimittainen hyökkäys herätti Euroopan maat ruususen unesta. Sittemmin lähes kaikki maat ovat yltäneet kahden prosentin tavoitteeseen.
Tämäkään ei välttämättä enää riitä: Donald Trump on vaatinut, että tavoite pitäisi nostaa viiteen prosenttiin. Yhdysvallat vastaa kahdesta kolmasosasta Naton puolustusbudjetista, ja Yhdysvaltain tuoreen presidentin mukaan Euroopan pitäisi kantaa suurempi vastuu maanosan puolustamisesta.
– Ennen Trumpin valtaannousua kaksi prosenttia nähtiin maksimina. Nyt se on pohjataso, huomauttaa Brussel School of Governancen puolustus- ja politiikkaohjelman johtaja Daniel Fiott.
Trump ei ole vaatimustensa kanssa yksin. Puola on nostanut puolustusbudjettinsa neljään prosenttiin, ja Saksan vihreä valtiovarainministeri Robert Habeck on ehdottanut tason nostamista 3,5 prosenttiin.
– Meidän on käytettävä puolustukseen tuplasti enemmän, jotta [Vladimir] Putin ei uskalla hyökätä, Habeck linjasi.
Vertailun vuoksi, Venäjä käytti viime vuonna bruttokansantuotteestaan puolustukseen 6,3 prosenttia.
Kaikki eivät kuitenkaan ole kuulleet Trumpin kehotusta. Etenkin Välimeren maat ovat olleet haluttomia lisäämään puolustusmäärärahojaan. Sekä Italia että Espanja käyttävät puolustukseen alle 1,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan, ja myös Portugali on kahden prosentin rajan alapuolella.
Asiantuntijoiden mukaan kaksi prosenttia ei myöskään enää riitä. Kylmän sodan jälkeen menetetyn kapasiteetin korvaaminen vaatisi enemmän. Nykyinen raha kuluu tämän kapasiteetin kirimiseen ja Ukrainaan lähetettyjen asejärjestelmien korvaamiseen.
– Se ei merkittävästi paranna Euroopan puolustuskykyä tavalla, joka mahdollistaisi voiton sodassa Venäjää vastaan, tiivistää CSIS-ajatuspajan Sean Monaghan.
Fiott huomauttaa, että kylmän sodan jälkeen ajateltiin suursotien olevan menneisyyttä. Samalla laiminlyöntiin tuotantoketjut, joita tarvitaan pitkittyneeseen maasotaan.
Puolustusmäärärahojen nosto on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Rahaa ei ole. Väestön ikääntymisen myötä eläkkeiden sekä työttömyys- ja asumistukien maksumäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Samalla veroasteet ovat kohonneet monissa maissa.
Euroopan heikkoutena on myös sen pirstaleisuus. Siinä, missä Yhdysvalloilla on iso mittakaavaetu, Eurooppa koostuu itsenäisistä valtioista, joista jokaisella on omat asevoimat ja joista jokainen haluaa panostaa omaan puolustusteollisuuteensa.
Jotkut poliitikot kaipaavat myös paluuta vanhaan. Aiemmin mainittu Saksan valtiovarainministeri lupasikin, että puolustusmäärärahoja voitaneen laskea, kunhan turvallisuustilanne paranee.
Tällaista asennetta Monaghan ei ymmärrä.
– Jatkuva uhka Venäjältä on uusi normaali, ja sen takia meidän on valmistauduttava ja investoitava puolustukseemme, Monaghan huomauttaa.
– Tähän näyttää liittyvän edelleen paljon toiveajattelua.
