Uudenmallinen nopeusvalvontakamera Nelostiellä Sysmän Onkiniemessä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Peltipoliisien teho todistettu: Keskinopeuden valvonta vähentää onnettomuuksia

Poliisi toivoo järjestelmää myös Suomeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa ajoneuvojen automaattisen keskinopeusvalvonnan käyttöönotto on kaatunut teknisiin ja lainsäädännöllisiin ongelmiin. Muissa maissa keskinopeutta valvovista peltipoliiseista on saatu hyviä kokemuksia.

Keskinopeusvalvonta toimii mittaamalla ajoneuvon keskinopeuden kahden kiinteän valvontapisteen eli kameran välillä.

Norjassa järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2009.

– Keskinopeuden mittaamiseen perustuvassa nopeusvalvonnassa on saatu Norjassa jopa 50 prosentin alenemia liikennekuolemissa ja vakavissa loukkaantumisissa kohdealueilla. Keskinopeuden mittaus toimii tehokkaimmin osuuksilla, joista ei pääse poistumaan mittauspisteiden välillä, kuten moottoriteiden liittymien välillä, tunneleissa ja pitkillä silloilla, Liikenneturva sanoo maantieverkon nopeusrajoitusohjeeseen liittyvässä lausunnossaan.

Latviassa keskinopeuden valvonta on ollut käytössä noin vuoden. Virolainen Maaleht kertoo, että peltipoliisit ovat osoittaneet tehokkuutensa.

Keskinopeutta valvovat kamerat ovat Latviassa tällä hetkellä käytössä 16 tieosuudella, joissa nopeusrajoitus on 90 kilometriä tunnissa.

– Tilastojen vertailu osoittaa selvästi, että liikenneonnettomuuksien määrä on näillä osuuksilla vähentynyt, Latvian liikenneministeriöstä kerrotaan Maalehdelle.

Liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet Latviassa 26 prosenttia. Liikennekuolemien määrä on romahtanut 38 prosenttia ja vakavien loukkaantumisten 53 prosenttia.

Suomessa poliisi on halunnut keskinopeuden valvonnan käyttöön.

– Keskinopeuden mittaaminen ei tosiaan ole käytössä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö poliisi haluaisi tehdä keskinopeusmittauksia automaattivalvontakalustolla niin kuin monessa muussakin maassa tehdään, kertoi poliisitarkastaja Tuomo Katajisto MTV Uutisille viime vuonna.

Kameroilla voisi toteuttaa muitakin valvontatehtäviä.

– Meillä on tavoitteena mitata muutakin kuin nopeuksia automaattilaitteistolla. Esimerkiksi turvavyönkäytön laiminlyöntiä tai matkapuhelimen käyttöä kädessä pitäen, ehkä olisi myös hienoa, jos pystyttäisiin katsomaan suojateiden kunnioittamista autoilijoiden osalta, Katajisto kertoi MTV:lle.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)