Työn ja talouden tutkimus Laboren syksyn 2024 esimerkkiperhelaskelmissa seurataan kahdeksan kuvitteellisen perheen tulojen, verojen ja veronluontoisten maksujen sekä ostovoiman kehitystä.
Ostovoima kääntyy kasvuun melkein kaikilla perheillä kuluvan vuoden aikana. Pääsyynä tähän on inflaation tuntuva hidastuminen. Yleisen asumistuen ja ansiopäivärahan leikkaukset puolestaan iskevät kipeästi kyseisiä etuuksia saaviin.
Labore seuraa esimerkkiperhelaskelmissa kahdeksan kuvitteellisen perheen tulojen, verojen ja veronluontoisten maksujen sekä ostovoiman kehitystä. Ansiotason ja inflaation kehityksessä hyödynnetään Laboren ennusteen arvoja ja perhekohtaisen inflaatiovauhdin laskemiseen hyödynnetään Tilastokeskuksen kulutustutkimusta.
Tuoreessa esimerkkiperhelaskelmassa tarkastelun kohteena on aiemmista vuosista tuttujen seitsemän perheen lisäksi täysin uusi perhetyyppi eli yksinasuva korkeakoulutettu. Loput seitsemän perhettä ovat totutusti hyvätuloinen perhe, toimihenkilöperhe, työntekijäperhe, yksinhuoltajaperhe, työmarkkinatukea saava yksinasuva työtön, ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saava työtön sekä eläkeläispariskunta.
Ansiotason kasvu jatkuu ripeänä vuosina 2024–2026. Perheen kokeman inflaation hidastuminen palauttaa hyvätuloisen perheen ostovoiman kehityksen positiiviseksi vuonna 2024, ja se jatkuu positiivisena koko tarkasteluajanjakson ajan.
Toimihenkilöperheen ostovoima on viime vuosina kärsinyt korkojen ja omistusasumisen kustannusten nopeasta kasvusta. Keskikoron kasvu kuitenkin pysähtyy vuoteen 2024, ja se kääntyy laskuun ensi vuonna. Tämä hidastaa perheen kokemaa inflaatiota tuntuvasti. Tämän myötä myös toimihenkilöperheen ostovoima kääntyy kasvuun vuonna 2024.
Työntekijäperheen ostovoima kehittyy esimerkkiperheistä parhaiten
Muiden palkansaajaperheiden tavoin työntekijäperheen ansiotason kasvu pysyy nopeana. Samoin ostovoiman kehitys kääntyy positiiviseksi vuonna 2024. Vuokrien inflaatio pysyy vielä vuonna 2024 omistusasumisen kustannusten inflaatiota selvästi hitaampana. Näiden seikkojen vuoksi työntekijäperheen ostovoima kehittyy esimerkkiperheistämme parhaiten.
Vaikka yksinhuoltajan ansiotulot kehittyvät myönteisesti, osuu yleisen asumistuen leikkaus perheeseen rajusti vuonna 2024. Tehdyt muutokset leikkaavat saadusta yleisen asumistuen määrästä lähes kaksi kolmasosaa.
Tämä heikentää perheen ostovoimaa lähes kuusi prosenttia vuonna 2024. Ja koska yksinhuoltajaperheen ansiotulot ovat lähellä yleisen asumistuen tulorajaa, leikkaa ansiotulojen kasvu saadun tuen määrää voimakkaasti myös seuraavina vuosina.
Yksinasuva korkeakoulutettu asuu omistusasunnossa, johon hänellä on asuntovelkaa jäljellä. Hän edustaakin varsin tyypillistä kaupungissa asuvaa korkeakoulutettua. Ansiotulot kasvavat yksinasuvalla ripeästi muiden palkansaajaperheiden tapaan.
Koska yksinasuvalla on suhteessa enemmän asuntovelkaa kuin työntekijäperheellä sekä pienemmät yhteenlasketut käytettävissä olevat tulot, vaikuttaa asumisen kustannukset yksinasuvan kokemaan inflaatioon työntekijäperhettä enemmän. Yksinasuvan kokema inflaatio onkin kaikista perheistä nopeinta vuonna 2024.
Nopeimmasta inflaatiosta huolimatta yksinasuvan ostovoima kasvaa jokaisena tarkasteluvuotena. Omistusasumisen kustannusten sekä korkojen lasku vuosina 2025–2026 tuo lisähelpotusta yksinasuvan arkeen.
Työmarkkinatukea saavan työttömän ostovoima kasvaa kuluvana vuonna ja pysyy lähes samana vuosina 2025–2026. Työmarkkinatukeen ja yleiseen asumistukeen vuonna 2024 tehdyt leikkauksen kompensoidaan täysimääräisenä toimeentulotuen avulla.
Ansiosidonnaista saavalla työttömällä tilanne on heikompi. Ansiopäivärahaan tehty porrastus leikkaa ostovoimasta merkittävän palan vuonna 2025. Lisäksi saadun yleisen asumistuen määrä laskee tehtyjen leikkausten myötä vuonna 2024.
Sekä työ- että kansaneläkeindeksiin sidottuihin eläkkeisiin tehdään ansiokehitystä suuremmat korotukset vuonna 2024. Vaikka eläkeläisparikunta asuu omistusasunnossa, nostaa eläkkeiden mainio kehitys pariskunnan ostovoiman kasvun parhaaksi raportin perheistä vuonna 2024.
Molempiin indekseihin tehtävät korotukset jäävät kuitenkin ansiotason kehityksestä vuosina 2025–2026. Tämän vuoksi eläkeläispariskunnan ostovoiman kehitys jää palkansaajaperheistä jälkeen seuraavina vuosina.