Helsingin Sanomien tiistain 19.12. numerosta sen voi havaita. Perussuomalaisilla on vahva ote poliittisesta keskustelusta erityisesti sisäpolitiikassa. Pääministeripuolue kokoomus on siitä hiukan sivussa.
Lehden uutisetusivulla komeilevat pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.). Purra katsoo päättäväisesti eteenpäin. Orpo puolestaan tuijottaa käsi otsalla eduskunnan ministeriaition pöytää.
Sisäsivulla ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) seuraa taustalla, kun puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) allekirjoittaa Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin kanssa maiden sopimuksen sotilaallisesta yhteistyöstä.
Kolme sivua on omistettu ”perussuomalaisten asioille”. Purra ja sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ovat keskeisiä henkilöitä talouspolitiikkaa ja itärajan sulkemista koskevissa jutuissa. Ne ovat nyt ajankohtaisia asioita.
Seuraava aukeama on Purran. Hän on kuvassa etualalla. Lehti perkaa hallituksen mahdollisia uusia leikkauksia ja veroratkaisuja. Ne kaikki ovat valtiovarainministeriön valmisteltavia asioita.
Orpo on mukana jokaisessa jutussa. Kuvitus korostaa Purraa, ja pääministeri saa huomattavasti vähemmän tilaa kuin valtiovarainministeri.
Asetelma johtuu sekä kokoomuksesta että perussuomalaisista. Hallitusneuvotteluissa kokoomus halusi ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeiset tehtävät. Näin kävi, ja pääministerin paikan lisäksi puolue sai ulko- ja puolustusministerin salkut.
Talouspolitiikka ja sisäinen turvallisuus jäivät perussuomalaisten vastuulle. Puolueen näkyvyyttä vahvistaa se, että Purra suhtautuu tehtäväänsä ilmeisen intohimoisesti ja ärsyttää oppositiota.
Valtiovarainministeriön virkakunnan mielestä heillä on talouspolitiikan kannalta oiva keulakuva. Purra kuuntelee tarkasti, päätökset syntyvät nopeasti eikä ministerin avustajakaarti käyttäydy hankalasti.
Purra on ensimmäinen valtiovarainministeri sitten Sauli Niinistön (kok.), joka uskaltaa käyttää siekailematta hyväkseen rahaministerin oikeutta pitää ääntä ikävistä asioista, olla pihi ja kannattaa leikkauksia.
Riikka Purra on kuitenkin Niinistöä jyrkempi. Ministeri kyykyttää kansalaisia, jotka eivät hänen mielestään ansaitse nykyistä elintasoaan. Niinistö tyytyi olemaan hankala ministerikollegoilleen, kansanedustajille ja virkamiehille.
Perussuomalaiset on hallituksen kakkospuolue. Jossain vaiheessa pääministeri ja kokoomus nousevat vahvemmin esiin.
Pääministerin on tultava joukkojensa eteen silloin, kun hallitus kenties joutuu tarkistamaan ohjelmaansa. Purran ja ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin yhteisymmärrys ei riitä. Sopimukseen tarvitaan Orpon ja kokoomuksen puumerkki.
Presidentti Mauno Koivisto kummasteli pääministeri Harri Holkerin (kok.) hallituksen aikana sitä, että oppositio johtaa poliittista keskustelua. Nyt tällainen asetelma ei ole näköpiirissä.
Näkyvin oppositiovoima tulee eduskunnan ulkopuolelta. Kumma kyllä eturivissä on ammattiliittojen keskusjärjestön puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.), vaikka SAK oli jo hetki sitten tuomittu haalistumaan ammattiyhdistysliikkeen perinneyhdistykseksi.
Sosiaalidemokraatit metelöivät kovasti hallituksen leikkauksia vastaan, mutta vastakkainasettelua hillitsee Ukrainan sota. Eduskunta on ollut korostetun yksimielisesti hallituksen tukena silloin, kun kyse on ollut maan turvallisuudesta.
Vasemmistoliitto on SDP:n helmoissa. Muu oppositio hakee itseään ja kannattajiaan.
Viime vaalikaudella keskustalla oli vaikeuksia päättää, onko se hallituksessa vai ei. Nyt sama ongelma on oppositiossa, kun se yrittää pitää etäisyyttä sekä hallitukseen että vasemmistoon.
Vihreillä on samanlaisia pulmia. Uusi puheenjohtaja Sofia Virta, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne ja presidenttiehdokas Pekka Haavisto on pyykänneet punaväriä puolueen kilvestä.
