Pääministeri Petteri Orpo eduskunnalle ilmoituksen sosiaali- ja terveyspalveluista ja hyvinvointialueiden tilanteesta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Petteri Orpo: Palveluita ei voi turvata loputtomiin velkarahalla

Pääministerin mukaan sotessa on kolme isoa haastetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on antanut eduskunnalle ilmoituksen sosiaali- ja terveyspalveluista ja hyvinvointialueiden tilanteesta.

– Perimme edelliseltä hallitukselta hallintomallin, joka ei ollut meille mieluinen. Mallin romuttaminen ja alusta aloittaminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto, kun sen kanssa oli painittu jo 15 vuotta. Hyvinvointialueiden työ oli juuri käynnistynyt. Hallitus päätti keskittyä siihen, että saamme nykyisen mallin toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tuemme hyvinvointialueita, jotta ne onnistuvat työssään, Orpo sanoi puheessaan.

Sote-palveluissa on pääministerin mukaan kolme isoa haastetta.

– Miten saamme palvelut, sekä suomeksi että ruotsiksi, toimimaan niin, että hoitoa ja tukea saa, kun sitä tarvitsee. Miten saamme osaavan henkilöstön riittämään ja miten saamme rahat riittämään, hän luetteli.

Orpon mukaan hallitus korjaa, uudistaa ja kehittää sotea, jotta suomalaisille tärkeät palvelut voidaan turvata.

– Kestävää hyvinvointia ja sote-palveluita ei voi turvata loputtomiin velkarahalla. On uudistettava, hän sanoi.

Pääministeri kertoi, että vuonna 2023 kunnilta hyvinvointialueille siirtynyt rahoitus korotuksineen oli 22,5 miljardia. Ensi vuoden talousarvioon esitys on 26,2 miljardia euroa. Kolmessa vuodessa hyvinvointialueiden rahoitus on siis kasvanut lähes neljällä miljardilla eurolla.

– Olisiko viimein aika, että tässäkin salissa tunnustettaisiin, että välttämättömien säästötoimien keskelläkin hallitus on kyennyt löytämään miljardeja sote-menoihin?
Lisäämme rahoitusta myös tulevina vuosina, sillä väestön ikääntyminen tarkoittaa kasvavaa palveluiden tarvetta, Orpo sanoi.

– Hyvinvointialueiden arvio on, että ne ovat kyenneet järjestämään lakisääteiset palvelut riittävän yhdenmukaisesti ja väestön tarpeet huomioiden. Hoitoon pääsy ja hoidon aloitus ovat nopeutuneet. Hoitojonojen kasvu on kansallisesti pysähtynyt, hän jatkoi.

Hyvinvointialueiden on Orpon mukaan onnistuttava kustannusten kasvun hillinnässä.

– Se tarkoittaa paitsi säästöjä myös entistä kustannustehokkaampia toimintatapoja. Hyvä esimerkki on Tuiran terveysasemalla Oulussa pilotoitu omalääkärimalli. Tuttu lääkäri ja jatkuvuuteen perustuva hoito ovat vähentäneet lähetteitä päivystykseen ja kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Kokeiluja on nyt käynnissä eri puolilla Suomea. Tarkoituksena on levittää malli koko Suomeen, pääministeri kertoi.

Hallitus haluaa Orpon mukaan myös hillitä kalliin vuokratyövoiman käyttöä.

– Ministeri (Kaisa) Juuso (ps.) on käynnistänyt selvityksen niin sanotusta Ruotsin mallista, jossa alueiden välisellä sopimuksella pyritään vähentämään vuokratyövoiman käyttöä.

Orpo sanoi, että tarve osaavasta sote-henkilöstöstä kovenee tulevina vuosina.

– Meidän on saatava alalle uusia tulijoita ja siellä jo olevat viihtymään ja jaksamaan työssään, hän sanoi.

– Työssä jaksamiselle tärkeitä ovat hyvä johtajuus ja työ merkityksellisyys. Se, että pääosan työajastaan voi käyttää työhön, jonka vuoksi alalle hakeutui. Siksi hallitus muiden muassa vähentää ammattihenkilöstön kirjallisten töiden, esimerkiksi erilaisten lausuntojen määrää.

Hallitus lisää myös sote- ja pelastusalan koulutuspaikkoja.

– Esimerkiksi lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja olemme jo lisänneet pysyvästi 70:llä. Ammattikorkeakouluissa on rahoitettu yli 1000 uutta aloituspaikkaa sairaanhoitajien, bioanalyytikoiden ja röntgenhoitajien koulutukseen, Orpo kertoi.

– Selvää on, että tarvitsemme myös työperäistä maahanmuuttoa.

Tukea ja hoitoa pitää Orpon mukaan saada oikeaan aikaan ja oikeasta paikasta.

– Tarvitsemme niin ennalta ehkäisyä, jonojen purkua ja muun muassa päivystyksen kuormituksen keventämistä, hän sanoi.

– Esimerkiksi terapiatakuulla ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluilla hallitus pyrkii puuttumaan lasten ja nuorten pahoinvointiin ennen kuin ongelmat kehittyvät pitkäkestoisiksi tai vaikeiksi. Psykoterapiapalveluiden saatavuutta vahvistetaan uudistamalla psykoterapeuttien koulutusta ja tekemällä siitä osittain maksutonta.

Pääministeri myönsi puheessaan, että hallituksen tavoite purkaa hoitojonoja Kela-korvauksen avulla ei toiminut toivotulla tavalla.

– Siksi ministeri (Sanni) Grahn-Laasonen (kok.) on nyt tuonut uuden esityksen Kela-korvausten asteittaiseksi uudistamiseksi. Yksi merkittävimmistä muutoksista on Kela-korvauskokeilu, jolla 65 vuotta täyttäneet pääsevät yksityiselle yleislääkärille julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla. Hintakatolla varmistamme, että korvaus ei valu hintoihin.

Hallitus korottaa lisäksi Kela-korvauksia palveluissa, joita julkisella puolella on heikosti saatavissa.

– Lapsettomuudesta kärsiviä hallitus tukee palauttamalla hedelmöityshoidot Kela-korvauksen piiriin, Orpo sanoi.

Pääministeri totesi puheensa lopussa, että haasteista huolimatta moni asia sosiaali- ja terveyspalveluissa toimii hyvin.

– Korjattavaa, uudistettavaa ja kehitettävää on paljon. Suomalaiset voivat luottaa siihen, että niin hallituksessa kuin hyvinvointialueille tehdään tinkimättömästi töitä sen eteen, että tässä myös onnistumme.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)