Petteri Orpon mukaan opetusministeri Li Anderssonin (vas.) ja ryhmäpuheenjohtaja Antti Lindtmanin (sd.) puheet taloudesta ovat täysin ristiriidassa elinkeinoministeri Katri Kulmunin (kesk.) kanssa.
Kulmuni totesi torstaina, että hallitus leikkaa lisäämiään menoja, jos työllisyystavoite ei toteudu. Andersson ja Lindtman tyrmäsivät nämä puheet viikonloppuna.
– Suomi tarvitsee toimintakykyisen hallituksen. Tällä hetkellä näyttää, että hallitus riitelee ja sen talouspoliittinen linja on aivan hukassa. Kauniit puheet taloudesta eivät riitä, kun todellisuus näyttää aivan toiselta. Suomi ei voi hukata neljää vuotta tällaiseen, Orpo sanoo tiedotteessa.
– Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut siihen, että julkinen talous on tasapainossa vaalikauden lopussa. Valtiovarainministeriön tuoreimman ennusteen mukaan julkinen sektori olisi elämässä yli varojensa vaalikauden lopussa yhteensä 5,5 miljardilla eurolla. Nyt pitäisi tehdä päätöksiä ja toimia, eikä käyttää aikaa riitelyyn, hän jatkaa.
Nykyisillä talousennusteilla hallitus on jäämässä merkittävästi jälkeen sekä työllisyystavoitteesta että talouden tasapainosta, jotka ovat hallitusohjelman keskeisimpiä peruspilareita. Orpon mukaan Li Anderssonin ja Antti Lindtmanin puheet näyttävät siltä, että hallitus ei edes yritä lopettaa velaksi elämistä, vaan kiihdyttää sitä.
– Hallituksen pitäisi keskittyä siihen, miten Suomeen luodaan lisää työpaikkoja ja kasvua. Sen sijaan hallitus kiristää työntekijöiden verotusta ja heikentää työn tekemisen kannustavuutta. Näyttää vahvasti siltä, että seuraava hallitus joutuu siivoamaan tämän hallituksen aiheuttaman talouden sotkun, Orpo sanoo.
Orpon mukaan kokoomus tarjoaa pitkäjänteisen vaihtoehdon hallituksen politiikalle.
– Kokoomuksen vaihtoehto hallitukselle on elää kestävän kehityksen mukaan myös taloudessa. Ensin on tienattava ennen kuin voi tuhlata. Työn verotusta ei pitäisi kiristää, vaan päinvastoin keventää. Koulutusta ja tutkimusta pitäisi uskaltaa priorisoida, jotta myös tulevaisuuden kasvuun olisi edellytyksiä, Orpo toteaa.
– Kun työttömyydestä pääsee takaisin töihin, se on arvokasta sekä ihmisen itsensä että yhteiskunnan kannalta. Me olemme esittäneet hallitukselle listan työllisyystoimista, joilla Suomeen saataisiin 60[nbsp]000 uutta työpaikkaa. Keskittykää mielummin näihin kuin keskinäiseen nokitteluun, Orpo kehottaa.