Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo Turun Sanomille olevansa luottavainen sen suhteen, että kokoomus saa alue- ja kuntavaaleissa väkensä liikkeelle.
Oleellista on Orpon mukaan se, että kokoomus puolustaa yrittämiseen ja työntekoon pohjaavaa linjaa versus veroihin ja velkaan perustuvaa linjaa. Talous ei ole itseisarvo, vaan väline, Orpo toteaa.
Hyvinvointialueiden alijäämien kattaminen on puhuttanut vaalien alla sekä se, miten alueille annetaan lisäaikaa. SDP esimerkiksi puheenjohtajansa Antti Lindtmanin johdolla on ollut asiassa kärkäs arvostelemaan. Orpon mielestä käyty keskustelu on ollut ”vähän hassua”.
Orpo kertoo, että myös arviointineuvoston ajatus on se, että arviointimenettelyn kautta hyvinvointialueille voidaan antaa sekä lisäaikaa että lisää rahaa säästöjen tekemiseen vielä vuoden 2026 jälkeen.
Nykyiset oppositiopuolueet SDP:n johdolla olivat tekemässä mallia ja lainsäädäntöä viime hallituskaudella – jota oppositio nyt arvostelee.
– Sen takia minä välillä olen hieman tuskastunut, koska me toimitaan ihan sen heidän tekemänsä lainsäädännön mukaisesti, Orpo tarkentaa.