Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vetoaa työmarkkinaosapuoliin sovun löytämiseksi, ja varoittaa laajamittaisten lakkojen voivan vahingoittaa orastavaa talouskasvua. Orpo kommentoi maanantaina alkavia lakkoja Ylen Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.
Teollisuusliiton kuuden päivän työnseisaus alkaa useissa teollisuusyrityksissä maanantaina. Seitsemän liittoa on lisäksi ilmoittanut aloittavansa tukitoimet teollisuuden lakoille.
Orpo kuvaili haastattelussa tilannetta huolestuttavaksi, ja peräänkuulutti työmarkkinaosapuolilta sopimisen henkeä.
– Olen hyvin huolestunut tästä. Toivoisin, että ilman tällaista lakkoilua, joka vahingoittaa meidän liikkeelle lähtevää talouden kasvua, saataisiin sovittua työehdoista työmarkkinajärjestöjen välillä.
– Aina se sopu on löytynyt, Orpo sanoi.
Pääministeri painotti ratkaisun olevan työmarkkinajärjestöjen käsissä. Hallitus tekee itsenäistä veropolitiikkaa eikä lähde rakentamaan tupoja, hän alleviivasi. Kiistan takana on etenkin palkansaajajärjestöjen vaatimus kahdelle vuodelle jakautuvasta palkkojen kymmenen prosentin korotuksesta.
– Meidän tehtävämme ei ole ottaa kantaa palkankorotusten suuruuteen tai jaksottumiseen. Se on työmarkkinajärjestöjen asia, Orpo kommentoi.
Orpon mukaan talouden keskeiset tunnusmerkit ovat Suomessa tällä hetkellä valoisat, ja nopeammasta talouskasvusta on merkkejä. Suuret lakot ja työnseisaukset uhkaavat vahingoittaa tätä kehitystä, Orpo sanoi.
– Minusta näillä voi olla juuri tässä tilanteessa paljon kokoaan suurempi vaikutus.
Useiden liittojen merkittävät työehtosopimukset laukeavat tammi-helmikuussa, ja mahdollinen lakkosuma vaikuttaisi muun muassa satamiin. Orpo ei halunnut spekuloida uusien lakkojen todennäköisyydellä.
– En halua lähteä sitä ennustelemaan. Toistan vetoomukseni siitä, että siihen tätä ei pitäisi päästää. Ratkaisut pitäisi löytää työmarkkinoilla mahdollisimman nopeaan tahtiin.