Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Pia Kauma: Vasemmiston valitus on tekopyhää

Hallituksen esityksen lausuntopyynnön aikaraja on herättänyt keskustelua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) ottaa kantaa sosiaalisen median palvelu X:ssä hallituksen esitysten lausuntoaikoihin liittyvään kritiikkiin.

Kauma viittaa julkaisussaan Ilta-Sanomien uutiseen, jossa muun muassa SDP:n Matias Mäkynen ja vasemmistoliiton Li Andersson kritisoivat sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyynnön aikarajaa.

Ministeriön esitykselle oli annettu lausuntoaikaa kaksi viikkoa. Kauma katsoo vasemmiston kritiikin olevan kuitenkin ”tekopyhää”.

– Vasemmiston valitus on tekopyhää. Heidän kaudellaan lausunnoilla suorastaan pyyhittiin pöytää, Kauma kirjoittaa.

Kauman mukaan edellisellä hallituskaudella näin tapahtui esimerkiksi sote-uudistuksen ja vanhustenhoidon hoitajamitoituksessa. Kauma katsoo, että silloinen hallitus ei kuunnellut lausunnoissa esiintyneitä kriittisiä kantoja.

– Molemmat tehtiin alkuperäisen mukaisina, vaikka suuri osa lausunnoista oli tyrmääviä, Kauma toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)