Vankeudessa kuollut venäläinen oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyi haudataan tänään Moskovassa. Viranomaisten on pelätty puuttuvan hautajaisiin ja niiden aikana mahdollisesti tapahtuviin mielenilmauksiin kovalla kädellä.
Hautajaiset järjestetään Moskovan Marjinon alueella, missä Navalnyi aikanaan asui. Poliisi on aidannut reitin Marjinon metroasemalta Borisovin hautausmaalle ja hautajaiskirkon luo on tuotu suuri määrä poliisin pidätysautoja. Sellaisiin on tavallisesti koottu esimerkiksi mielenosoituksissa kiinni otettuja henkilöitä.
Esimerkiksi oppositiomedia Mediazona on julkaissut alla näkyvän videon, jolla näkyy pidätysautojen jono matkalla hautausmaan luo. Toisella alta löytyvällä videolla näytetään valtava määrä aitoja, joilla viranomaiset rajaavat reitin kirkolta hautausmaalle.
Mediazonan mukaan viranomaiset vaikuttavat myös pyrkivän rajoittamaan Internetin käyttöä kirkon lähellä. Insider kertoi jo aiemmin, että kirkolle on tuotu viestijärjestelmä, joka on varattu vain viranomaisten käyttöön.
Toimittajan kysymykseen tavan kansalaisten mobiililaitteiden käytön rajoittamisesta vastattiin kylmäävästi.
– Se riippuu teistä, poliisin kerrotaan todenneen.
Moskovan toimilla pyritään mitä ilmeisimmin pelottelemaan ihmisiä olemaan osallistumatta hautajaisiin sekä rajoittamaan hautajaisista sosiaalisessa mediassa jaettavia sisältöjä. Kreml iski jo aiemmin kovalla kädellä Navalnyin muistotilaisuuksiin. Monia oppositiovaikuttajan muistolle kukkia jättäneitä venäläisiä on pidätetty.
LUE MYÖS:
Hurja väite Aleksei Navalnyistä: Tämän takia Vladimir Putin määräsi hänen kuolemansa juuri nyt
People start to gather near the church where Navalny’s funeral service will take place pic.twitter.com/TnUxMRsYQH
— Pjotr Sauer (@PjotrSauer) March 1, 2024
Сегодня в Москве должны пройти похороны Алексея Навального
Силовики выстроили ограждения на пути от метро Марьино до Борисовского кладбища. К храму съезжаются автозаки.
Видео: Медиазона pic.twitter.com/VD2aYA3rqz
— Медиазона (@mediazzzona) March 1, 2024
Police in Moscow are preparing to fence off the entire 2.5km route between the church where the funeral service for murdered Russian opposition figure Alexei Navalny will be held today, and the cemetery where he will be buried. Authorities determined to keep control of the event. pic.twitter.com/3UCTsYAlc7
— Euan MacDonald (@Euan_MacDonald) March 1, 2024