Euroopan keskuspankin rakennus Frankfurtissa. / AFP / LEHTIKUVA / DANIEL ROLAND

”Pieni liike oikeaan suuntaan” – näin korkopäätöstä arvioidaan

Euroopan keskuspankin päätös laskea ohjauskorkoa on hyvä uutinen Suomelle, ekonomisti arvioi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan keskuspankki EKP laski torstaina odotetusti ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä.

Liikepankkien talletuskorko on nyt 3,50 prosenttia. Päätöksen taustalla oli euroalueen inflaation hidastuminen ja palkkakehityksen rauhoittuminen. Matalammasta korkotasosta toivotaan lisäksi piristystä Euroopan vaatimattomiin talousnäkymiin.

Keskuspankki ei halunnut sitoutua tiettyyn korkopolkuun, joten lokakuun kokouksen päätös jätettiin tarkoituksella avoimeksi. Analyytikot odottavat seuraavaa 0,25 prosenttiyksikön koronlaskua joulukuussa.

OP Ryhmä ennakoi 12 kuukauden euriborin olevan ensi kesään mennessä 2,6 prosentissa. Koronlaskusyklin pohjan odotetaan tulevan vastaan 2,25 prosentissa.

Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki toteaa päätöksen olleen odotettu ja myönteinen Suomen kannalta. Sen välittömät vaikutukset eivät ole kovin suuria.

– Hyvä uutinen, etenkin Suomen näkökulmasta. Ovatko vaikutukset isoja? Eivät. Varsinkaan, kun koron lasku on ollut odotuksissa. Pieni liike oikeaan suuntaan, Kotamäki kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus huomauttaa 12 kuukauden euriborin olevan tällä hetkellä 2,9 prosenttia, vaikka talletuskorko on 3,5 prosenttia.

– Ero kertoo markkinoiden itsevarmasta asenteesta tulevaan kehitykseen. Nyt pääjohtajalta selkeää viestintää tulevasta polusta, muutoin pomppumäki yllättää, Brotherus toteaa.

LUE MYÖS:
EKP laski ohjauskorkoa – nyt OP arvioi seuraavan laskun ajankohtaa (VU 12.9.2024)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)