Julmaa lukea kirja, jossa elämä, rakkaus ja pidäkkeetön kosto kietoutuvat pakkomielteisesti toisiinsa. Gunilla Boëthius syntyi Ruotsissa sikäläiseen aluksi onnelliselta vaikuttaneeseen perheeseen. Hänen äitinsä oli ollut kerran Suomessa jo naimisissa, kokenut työromanssin kenraali Paavo Talvelan kanssa ja avioitunut Ruotsissa sopivasti. Sopivasti siten, että Talvelan suhteen seurauksena alulle pantu lapsi oli helppo lavastaa uuden aviomiehen nimiin.
Elämänmittainen salaisuus muistuttaa monia perhe- ja sukuhelvettejä kuvaavia kirjoja ja näytelmiä, joita kulttuuri kaikkialla tarjoaa. Lasten viha vanhempiaan kohtaan ja vanhempien pettymys lastensa suhteen inspiroivat moottorina luova ja vähemmän korrekti mielikuvitus.
Kertomus ei ole mieltä ylentävä, koska negatiiviset tunteet saavat ylivallan – katkeruus siitä että jotkut muut tarinan henkilöt ovat tienneet totuuden Gunillan olemassa olosta jo vuosikymmeniä. Gunillan äiti ehti olla 57 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka ei ollutkaan hänen oikea isänsä. Äiti kykeni kapseloimaan salaisuuden, mutta kärsi totuuden peittelystä viimeiseen saakka:
”Tavallaan minulla on syytä olla kiitollinen siitä, että äiti valehteli. Sainhan minä isän. Joka opetti minut hallitsemaan elämää äidin oikuista huolimatta. Mutta jättämällä totuuden kertomatta, antamatta minulle tilaisuutta tavata biologisen isäni, äiti varasti minulta jotain täysin perustavaa”.
”Yksikään nainen ei voi vastustaa Paavoa”
Paavo Talvela suoritti jääkärikoulutuksen Saksassa, osallistui punakapinan kukistamiseen, Lapuan liikkeeseen ja kunnostautui talvisodan suuressa, ensimmäisessä menestyksekkäässä torjuntataistelussa Tolvajärvellä. Hänestä tuli usean sodan kansallissankari, johon häntä kolme vuosikymmentä vanhempi C.G.E. Mannerheim luotti.
Talvela oli Mannerheimin uskottu ja toimi pitkään Berliinissä Suomen armeijan edustajana. Vaikka hän ei varsinaisesti ollut natsi, Talvela ihaili Adolf Hitleriä ja oli edistämässä Saksan ja Suomen sotilaallista yhteistyötä. Hän oli niiden harvojen joukossa, jotka olivat läsnä Hitlerin tullessa onnittelemaan Mannerheimia tämän 75-vuotispäivän johdosta kesällä 1942. Tunnetuksi ovat tulleet hänen ihailevat muistiinmerkintänsä Hitleristä ollessaan tämän kanssa paluulennolla kohti Berliiniä.
Talvelaa pidettiin charmanttina miehenä, josta hänen oma vaimonsa oli todennut, etteivät naiset voineet tätä vastustaa. Hän tutustui Gunilla Boëthiukseen tämän ryhdyttyä Talvelan sihteeriksi. Myöskään moni mies ei voinut puolestaan olla ihailematta Gunillan äidin kauneutta, jonka seurassa ”miehet kaatuivat kuin keilat”. Gunillan äiti kirjoitti Talvelasta:
”Kuten sanottu, olen nyt Paavon luona. Hän on ollut hurmaava. Suurenmoinen sodassa. Nyt hän ei livahda pois millään keinolla. Minunkin kohtaloni lienee viettää loppuelämäni armeijassa”.
Heistä ei tullut paria, mutta he tapasivat neljä vuotta myöhemmin uudelleen Talvelan käydessä syksyllä 1944 Tukholmassa muutaman päivän verran. Vanha suola janotti. Tämä riitti, ja Gunilla sai alkunsa. Hänen äidilleen nopea avioliitto ruotsalaisen miehen kanssa toimi mainiona syrjähypyn seurauksen peiteltynä lavastuksena.
Vähän uutta Talvelasta
Boëthius ei tuntenut isäänsä eikä tiennyt totuutta vasta kuin yli 70-vuotiaana. Kirja on toimitettu niin, että Suomea ja maan historiaa – merkkihenkilöistä puhumattakaan – vain vähän tunteva voisi saada selkoa, kenestä on kyse. Joutuupa kirjoittaja itse ottamaan ensin selvää isästään ja tämän merkityksestä maassaan. Siksipä hän on haastatellut esimerkiksi professori Henrik Meinanderia ja kirjailija Antti Tuuria, jotka ovat teoksissaan sivunneet Talvelaa.
Suomalaiselle sotahistoriaa tuntevalle Boëthius ei kenraalistamme osaa uutta kertoa – muuta kuin sen, mikä on ollut luettavissa vaikkapa iltapäivälehtien viime vuosien uutisissa.
Suuremmalta osin teos on ruotsalaisen lehti-ihmisen ja kirjailijan elämäkerta, joka huokuu ruotsalaisen perheensä ongelmia ja purkaa patoutunutta, jälkikäteen räjähtänyttä yllätystä ja traumaa. Sitä tunteiden sekasortoa kirja on pullollaan. Tapaamiset oikeiden sukulaistensa – Talvelan perillisten – kanssa ovat sekoitus ihastusta ja tunnemyrskyjä.
Talvelasta on kirjoitettu paljon, ja arvostettu on hänen kaksiosainen muistelmateoksensa Sotilaan elämä. Boëthius kirjaa isänsä toteamuksen tämän omista kokemuksistaan, joita hän loppuvuosinaan kauhisteli. Ennen kuolemaansa Paavo antoi jälkeläisilleen omiin kokemuksiinsa perustuvan ”testamentin”:
”Älkää koskaan toivoko sotaa. Se on hirveintä maailmassa. Veljessota on kaikkein pahinta. Vain sen kokenut tietää, mitä se merkitsee”.
Samaa voi todeta myös Gunilla Boëthius omasta elämästään. Kun kyseessä on lähimpien ihmissuhteet, totuudet ja salaisuudet, hinta kasvaa vuosien mittaan niin, ettei siitä kirjoitettua ole aina kovin mukavaa lukea.
Gunilla Boëthius: Elämänmittainen salaisuus. Siltala 2023.
