Venäjän Itämeren laivaston merijalkaväkeä ilmarynnäkköharjoituksessa vuonna 2020. www.mil.ru

”Pirullinen tapaus Suomelle” – Asiantuntijan synkkä esimerkki yllätysiskusta Ahvenanmaalle

Huoltovarmuuskeskuksen ex-johtajan mukaan suhtaudumme hyväuskoisesti omaan turvallisuuteemme.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Huoltovarmuuskeskuksen entinen toimitusjohtaja Tomi Lounema varoittaa keskittymästä vain yhteen uhkaan kerrallaan. Erillisverkkojen johtavana asiantuntijana nykyisin työskentelevä Lounema huomauttaa, kuinka katse on kerrallaan Lähi-idässä, Ukrainassa tai itärajassa. Samaan aikaan pitäisi hänen mukaansa kuitenkin osata katsoa myös muun muassa Itämerelle.

– Ollaan hyväuskoisia: me olemme turvassa eikä meille voi mitään käydä. Itse kukin kerää omat perustelunsa miksi näin, Lounema kirjoittaa X-palvelun ketjussaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Hän toteaa, ettei meillä ymmärretä, että Venäjän operaatio voi olla muutakin kuin vain perinteinen maahyökkäys.

– Turvallisuusviranomaiset tämän toki tunnistaneet ja reagoineet, mutta suuri yleisö ja kaikki päätöksentekijät ei ymmärrä mahdollisuutta röyhkeään rajattuun interventioon, jossa tappioista ei välitetä ja joka saadaan päällepäin aluksi näyttämään joltakin muulta kuin mitä on.

Lounema maalaa esimerkkinä synkän skenaarion Venäjän yllätysiskusta Ahvenanmaalle.

– Jotkut tulisivat menemään lankaan ja uskoisivat Venäjän tarinaa. Ahvenanmaa on juuri sopiva tällaisen operaation kohteeksi. Toteutus on mahdollinen ilman ennakkovaroitusta esim. kuljetuskoneella, joka ilmoittaa hätätilanteesta ja/tai rahtialuksella.

Mielenosoitusplakaatteja Venäjän konsulaatin edessä Maarianhaminassa, Ahvenanmaalla 11. maaliskuuta 2022. LEHTIKUVA / NICLAS NORDLUND

Venäjä osaa asiantuntijan mukaan tämän tyyppiset operaatiot.

– Tällainen olisi pirullinen case Suomelle kaikkine ahvenanmaalaisine panttivankeineen. Vastatoimien pitäisi olla nopeat ja tehokkaat, Saksan varoitellessa eskalaation kierteen syventämisestä, Lounema maalaa.

Hänen mukaansa Suomi on erityisen haavoittuvainen täysin yllättäen ”kaaderijoukoilla” aloitetun operaation osalta, kun omia resursseja on alussa vain vähän käytössä.

– Silloin asetelma voi olla tarkoituksellisesti varsin epäselvä ja omat joukot ovat varovaisia voimankäytön osalta.

LUE MYÖS:
Pommi-iskuja, murhia, sabotaasia – Venäjän tiedustelun linja Euroopassa on muuttunut

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS