Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljusen (sd.) mielestä Venäjän sunnuntain presidentinvaaleista voisi puhua ennemmin vaikka ”äänestystapahtumana”. Maata jo yli 20 vuotta presidenttinä tai pääministerinä hallinnut Vladimir Putin valitaan siinä jälleen uudelle kaudelle.
– Minä käytän termiä poliittinen näytelmä – kaiken lisäksi traaginen sellainen, kun tässä on Aleksei Navalnyin kuolemakin alla, Kiljunen sanoo Verkkouutisille.
Oppositiovaikuttaja Navalnyi menehtyi helmikuussa poliittisessa vankeudessa Siperiassa epäinhimillisissä oloissa. Kremliä on syytetty Navalnyin surmaamisesta. Navalnyin leski Julia Navalnaja on vaatinut EU:ta olemaan tunnustamatta vaalien tulosta ja samalla Putinin legitimiteettiä Venäjän johtajana. Niin EU kuin Natokin ovat jo linjanneet, ettei vaaleja voida pitää vapaina tai oikeudenmukaisina.
Verkkouutisten tietojen mukaan on mahdollista, että tällainen kannanotto on EU:lta tulossa vaalien jälkeen. EU:n ulkoasiainvaliokunta käsittelee asiaa heti maanantaina.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ei pystynyt vielä kommentoimaan asiaa ja Suomen kantaa etukäteen Verkkouutisten haastattelussa torstaina. EU toimii tässä yhtenä rintamana. Valtonen korosti kuitenkin jo nyt, että Suomi ei tietenkään tunnusta vaalien järjestämistä miehitetyllä Krimillä ja muilla vallatuilla ja laittomasti Venäjään liitetyillä Ukrainan alueilla. Ulkoministeri sanoi myös suoraan, että kyseessä ovat kaikesta päätellen järjestyt vaalit, joihin ei päästetä sen paremmin Etyjin tarkkailijoita kuin todellisia opposition ehdokkaitakaan.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen vastaa jyrkästi kysymykseen vaalien tunnustamisesta.
– Eiväthän nämä edes ole vaalit. Vaalit on tässä väärä sana. Tässä ei valita ketään, äänestystapahtuma vain järjestetään.
– Toisenkin luokan oppositioehdokkaat on eliminoitu pois [vaaleista] – puhumattakaan sitten varsinaisesta oppositiosta, jonka jäsenet ovat nyt murhattuja, vankiloissa tai ulkomailla.
Kiljunen korostaa, ettei Venäjällä ole kyse oikeasta vaaliasetelmasta, jossa kansa pääsee valitsemaan maalle johtoa.
– Kun eihän tuolla ole vaihtoehtoa, josta valita.