Pk-yrityksistä 82 prosenttia kärsii maksuaikaviivästyksistä

Perinteinen suomalainen yrityskulttuuri, jossa maksuista huolehditaan ajallaan, on muuttumassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

OpusCapitan TNS-Gallupilla teettämässä tutkimuksessa ilmeni, että jopa 82 prosenttia vastanneista pk-yrityksistä kertoi asiakkaidensa jättävän noudattamatta ennalta sovittuja maksuaikoja.

Ruotsalaisista pk-yrityksistä vain 28 prosenttia raportoi samasta ilmiöstä. Norjassa puolestaan myöhästyneet maksut vaivasivat 38 prosenttia vastaajista.

Lisäksi lähes viidennes vastanneista suomalaisista pk-yrityksistä raportoi lähettämiensä maksumuistutusten määrän lisääntyneen ja luottotappioidensa kasvaneen.

– Sovituista maksuajoista ei pidetä kiinni, vaan yhä useampi yritys saa rahansa myöhässä. Tämä on noussut selvästi esiin myös keskusteluissamme yritysten kanssa. Maksuvalmiuden heikko ennustettavuus ja kassavirran epävarmuus lisäävät rasitetta pienten yritysten taloudelliselle tilanteelle ja toimintakyvylle, OpusCapitan johtaja Miikka Savolainen sanoo.

Eduskunta hyväksyi maaliskuun alussa lakimuutoksen, jonka mukaan yritysten välisen maksuajan ei pidä ylittää 30 päivää. Kuitenkin vielä ennen lakimuutosta jopa 80 prosenttia haastattelututkimukseen osallistuneista suomalaisista isoista yrityksistä kertoi suunnittelevan maksuaikojen pidentämistä nykyisestä.

Lakimuutos yritysten välisistä maksuajoissa astuu voimaan toukokuun alussa. Tämän jälkeenkin yrityksillä on mahdollisuus keskenään sopia 30 päivää ylittävistä maksuajoista.

OpusCapitan haastattelututkimukseen osallistuneista suomalaisyrityksistä 75 prosenttia ilmoitti, että maksuaikojen muutoksella tulee jatkossa olemaan merkitystä heidän taloustilanteeseensa.

Haastattelututkimus toteutettiin joulukuussa 2014 ja maaliskuussa 2015. Haastateltavat koostuivat suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten yritysten talouspäättäjistä. Yhteensä kolmessa maassa tehtiin 287 haastattelua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)