Pohjois-Korea ei ole lopettanut koronaviruspandemian aikana aloittamaansa täyttä eristäytymistä ulkomaailmasta.
Maa on kiihdyttänyt eristäytymispolitiikkaansa laajentamalla kulkuesteitä Kiinan vastaisella rajallaan, kertoo The Wall Street Journal.
Myöskään Pohjois-Korean kaupankäynti Kiinan kanssa ei ole noussut koronapandemian ajoista. Maa reagoi koronaan sulkemalla kaikki rajansa ja pysäyttämällä kaupankäynnin lähes täysin.
Nyt rakennetut uudet raja-aidat ja piikkilankaesteet on pystytetty alueille, joita salakuljettajat ovat käyttäneet kulkeakseen Pohjois-Korean puolelle ennen pandemiaa.
Myös maasta paenneet ovat käyttäneet nyt aidattuja reittejä päästäkseen Kiinan puolelle. Myös Kiina on rakentanut raja-aitoja pakenijoiden pysäyttämiseksi.
Salakuljettajien kautta Pohjois-Koreaan kuljetettiin myös ruokaa. Rajasulku ja Kiinan kanssa käytävän kaupankäynnin pysähtyminen ovat pahentaneet entisestään Pohjois-Korean nälänhätää.
Korona-aikana maasta karkotetuille kansainvälisille avustusjärjestöille ei ole annettu lupaa toimia maassa. YK.n arvion mukaan 46 prosenttia Pohjois-Korean asukkaista kärsii nälästä.