Venäjän tueksi lähetettyjen Pohjois-Korean joukkojen arvioidaan kärsineen raskaita tappioita Kurskin alueella.
Etelä-Korean tiedustelupalvelu NIS:n mukaan ainakin sata pohjoiskorealaista sotilasta on saanut surmansa ja tuhat haavoittunut taisteluissa. Eteläkorealainen parlamentaarikko Lee Seong-kweun kertoi tiedoista Telegraph-lehden mukaan medialle NIS:n pitämän tilannekatsauksen jälkeen.
Koordinointi ulkomaisten sotilaiden kanssa on aiheuttanut päänvaivaa Venäjän joukoille muun muassa siksi, että he eivät ole tottuneet moderniin lennokkisodankäyntiin tai taisteluun avomaastossa.
Pohjois-Korean lähettämän osaston kokonaistappiot olisivat näin ollen jo kymmenen prosentin luokkaa. Kremlin avuksi on lähetetty tähän mennessä noin 10 000 sotilasta ja suuri määrä tykistöammuksia, haupitseja ja muuta kalustoa.
Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-unin kerrotaan tarkastavan pian maan erikoisjoukkojen yksiköitä, jotka mahdollisesti lähetetään vahvistuksina rintamalle.
Ukrainan sotilastiedustelu HUR:n mukaan Pohjois-Korean joukot ovat yrittäneet sopeutua tilanteeseen asentamalla uusia tarkkailupisteitä Ukrainan lennokkien havaitsemiseksi. Pohjoiskorealaisia käytetään Venäjän tukena Kurskin alueen länsiosissa käydyissä taisteluissa.
Ukrainalaisjoukkojen mukaan pohjoiskorealaiset ovat käyttäneet 70 vuotta vanhoja taktiikoita hyökkäyksissään.
Japanilaisen ICU-yliopiston professori Stephen Nagy muistuttaa, että tappioista ja ajoittaisesta kaaoksesta huolimatta Kim Jong-unin lähettämistä sotilaista on hyötyä presidentti Vladimir Putinin sotatoimille ainakin lyhyellä aikavälillä.
– Mistä tahansa lisäjoukoista on hyötyä venäläisten omien värväysongelmien vuoksi, Nagy sanoo Telegraphille.