Meri höyryää Helsingin Eteläsatamassa 22. tammikuuta 2019. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Poikkeava sääilmiö Itämerellä vaikuttaa tulevaan talveen

Meteorologin mukaan pintavesi on yhä tavallista lämpimämpää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pintaveden lämpötila on jämähtänyt syyskuun tasolle Itämerellä. Merivesi on yhä paikoin yli 15-asteista, ja jopa Perämerellä on havaintoja 12-asteisesta pintavedestä, kertoo Foreca.

Tavanomaista lämpimämpi Itämeri vaikuttaa meteorologi Markus Mäntykankaan mukaan väistämättä Suomen säähän alkutalvenkin aikana.

Jos matalapaineet saapuvat Skandinaviaan tyypillisestä suunnasta eli lännen ja lounaan puolelta, luvassa voi hänen mukaansa olla rankkoja syyssateita ja tulvia.

– Sateet voimistuvat, kun lämpimästä merestä haihtuu pilvien ”polttoaineeksi” lisäkosteutta, Mäntykannas kirjoittaa Forecan blogissa.

Lämmin merialue voi tuoda mukanaan myös harvinaiset syysukkoset, kun lämpötila laskee meren yllä voimakkaasti ilmakehässä ylöspäin mentäessä.

Rannikoilla syksy voi pitkittyä tuntuvasti ja talven saapuminen lykkääntyy.

– Sateet pysyvät vetisinä lämpimän meren äärellä, eikä lumi pysy maassa, Mäntykannas kirjoittaa.

– Myrskytuhojen todennäköisyys kasvaa varsinkin rannikkojen äärellä, mikäli routakauden alkaminen lykkääntyy.

Toisessa ääripäässä ovat sakeat lumisateet.

– Voi toki myös käydä niin, että syksyn edetessä Euroopan suursäätila muuttuu ja vallitseva ilmavirtaus onkin Pohjois-Euroopassa viime vuoden tapaan itä tai pohjoinen, Mäntykannas kertoo.

Jos erittäin kylmää ilmamassaa pääsee purkautumaan lämpimän Itämeren ylle, sen yllä voi syntyä jatkuvalla syötöllä hyvin sakeita lumikuuroja, jotka tuulen suunnasta riippuen ajautuisivat esimerkiksi Suomen etelärannikolle.

– Mereen varastoitunut lämpö kirjaimellisesti ”höyryäisi” pois mahdollistaen paikallisesti erittäin suuret lumikertymät.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)