Kuten tiedämme, tällä vanhalla suomalaisella kansanviisaudella ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Vanhat sananparret kertovat enemmänkin siitä kulttuurista, jossa ne ovat aikoinaan vakiintuneet. Yhteiskunnassa ihmisen synonyymi vain oli vuosisadat yleensä mies. ”Pojasta polvi paranee” -sanonnan merkitys on siis todeta, että seuraava sukupolvi on edeltäjäänsä etevämpi.
Mutta onko näin? Parempi? Ei välttämättä kaikessa tai kaikin tavoin. Mutta erilainen jokainen sukupolvi varmasti on ja tuo yhteiskuntaan omat juttunsa.
Jouluna on tapana viettää aikaa suvun ja perheen kanssa. Sukupolvet kokoontuvat yhteen, keskustellaan ja jaetaan käsityksiä elämästä ja arjesta. Niinpä joulun pyhät ja välipäivät tarjoavat hyvän mahdollisuuden pohtia, kuinka erilaisessa ajassa sukupolvet maailman kohtaavat. Ajatuksia tähän blogipostaukseen herätti erityisesti myös Ylen mainio sarja Kun Suomi muuttui – Levottomat ajat 1961-1981. Kun vielä lisäksi lomalla kuuntelin Maija Vilkkumaan erinomaisen elämäkertakirjan, jossa Maija muistelee artistinuransa alkuvaiheita 1990-luvun Suomessa, niin voi miten ihanaa nostalgiaa viime viikkoihin on mahtunutkaan.
Vanhempani syntyivät sota-ajan Suomeen eli edustavat ennen baby boomereita syntyneitä ikäluokkia. Puolisoni ja minä olemme 1970-luvun lapsia eli niin kutsuttua X-sukupolvea (vuosina 1965-1980 syntyneet), meidän jälkikasvumme enemmistö Z-sukupolvea (vuosina 1997-2012 syntyneet) ja vuonna 2017 syntynyt iltatähtemme sukupolvea, jolle on yritetty vakiinnuttaa Alpha-sukupolven nimitystä.
Jokaisella sukupolvella on ollut ja on oma tulevaisuudenuskonsa. Jokaisella omat avainkokemukset. Ja jokaisella omat taakkansa. Tämä on nähtävissä niin läheisten ihmisten kautta kuin tutkimuksistakin.
Konsulttiyhtiö Deloitte julkaisi viime keväänä vuotuisen, jo kahdettatoista kertaa toteutetun tutkimuksensa millenniaalien ja Z-sukupolven arvoista ja asenteista. Kyselyyn vastasi yli 22 000 näiden sukupolvien vastaajaa 44 maasta. Vastaukset paljastavat, että vaikka nuoret sukupolvet näkevät elämässään pandemian jälkeen jonkin verran positiivista muutosta, valtaosa nuorista on kuitenkin edelleen syvästi huolissaan tulevaisuudestaan.
Lähes puolet Z-sukupolvesta (46 prosenttia) ja kaksi viidestä milleniaalista (39 prosenttia) sanoo tuntevansa stressiä koko ajan tai suurimman osan ajasta, ja stressitaso on vieläkin korkeampi naisten, LGBT+-vastaajien, etnisten vähemmistöjen ja vammaisten keskuudessa. Sen lisäksi, että nuoret ovat huolissaan henkilökohtaisesta taloudestaan ja ystäviensä ja perheen hyvinvoinnista, heidän stressitasoaan lisäävät huono työn ja yksityiselämän tasapaino sekä raskaat työmäärät. Myös ilmastoahdistus on vahvasti läsnä, sillä 60 prosenttia vastaajista kertoo kokevansa vähintään kuukausittain ahdistusta ympäristön tilasta ja tulevaisuudesta.
Vielä viitisen vuotta sitten sama tutkimus oli täynnä uskoa muutokseen. Erityisesti millenniaalien sukupolvea motivoivat heidän valintojensa, työnsä ja vaikkapa sijoituspäätöstensä vaikutukset. He halusivat jättää jälkensä ympäristöönsä – tehdä vaikutuksen ja parantaa maailmaa. Ympäristö hahmottui sukupolvelle korostetun globaalina. Ei riittänyt, että saadaan aikaan myönteisiä asioita paikallisesti tai kansallisesti. Kaiken täytyi olla lähtökohtaisesti isompaa ja vaikuttaa koko maapallon hyvinvointiin. Mindset oli globaali ja samalla erittäin yrittäjähenkinen. Yrityksen perustamisen motiivikseen moni nuori mainitsi tuolloin maailman muuttamisen.
Mitä on tapahtunut millenniaalien ja Z-sukupolven elämässä, jotta tällainen muutos on syntynyt? Kun kokonaisen sukupolven katse on kaventunut ja ahdistus lisääntynyt, millainen tulevaisuus meitä odottaa? Millenniaalit ovat jo politiikassa aktiivisesti läsnä ja sukupolven edustajia on nähty niin pääministerinä kuin presidenttiehdokkaanakin. Ja onpa eduskunnassakin jo ensimmäisiä Z-sukupolven edustajia. Varmaa on, että nämä sukupolvet ovat ottamassa lähivuosina vieläkin vahvemman ajurin otteen globaalipolitiikassa ja taloudessa.
Pandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja viimeisimpänä Gazan sota. Nuorten sukupolvien kohtaama maailma on kokenut viime vuosina järisyttäviä tapahtumia, jotka ovat osin katkoneet siipiä nuorten unelmilta. Toisaalta monet hyvät asiat ja myönteiset kehityspolut eivät näy salamannopeina muutoksina arjessamme. Hyvä kun tulee yleensä hitaasti.
On helppo yhtyä maailman positiivisen muutoksen apostolin Ola Roslingin ajatukseen siitä, että meillä jokaisella on vastuu toivon säilyttämisestä. Rosling pohdiskeli juuri ennen vuodenvaihdetta Ylelle antamassaan haastattelussa, että positiivisuus on lähes tabu. Myönteisyys rinnastetaan tyhmyyteen.
– Puhutaan naiivista optimistista. Kukaan ei puhu naiivista pessimististä, mutta juuri sellaisia ihmiset ovat. Kielteinen tapahtuma saa huomiota, ja siitä vedetään se johtopäätös, että maailma on menossa huonompaan suuntaan. Jos vanhemmat juoksentelevat ympäriinsä päivittelemässä maailman pahuutta ja kertomassa lapsille, että kaikki vain heikkenee – se vasta naiivia ja typerää onkin, toivon musertaminen. Maailmanhistoriassa on ollut paljon kielteistä. Nykyään sitä on paljon vähemmän.
Viisaita ajatuksia. Ei lisätä ahdistusta. Varjellaan toivoa ja ajatusta paremmasta huomisesta.
