Poliisi uhkasi kahta ihmistä aseella saman illan aikana

Viranomainen kohtaa tehtävillään aiempaa enemmän terä- ja ampuma-aseita.
Poliisiauto kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Poliisiauto kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Poliisiauto kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Poliisiauto kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Länsi-Uudenmaan poliisi uhkasi sunnuntaina virka-aseella kahta eri henkilöä Karkkilassa ja Lohjalla.

Karkkilassa poliisi sai myöhään sunnuntaina tehtävän selvittää pihalla riehuneen ja tappouhkauksia huudelleen miehen toimintaa. Paikalle saapunut partio kohtasi miehen, jolla oli hallussaan suurikokoinen veitsi.

– Poliisi käskytti virka-aseella uhkaamalla miestä luopumaan veitsestä. Pian hän tekikin näin, ja hänet otettiin kiinni, rikoskomisario Marjut Kronlund kertoo tiedotteessa.

Poliisi tutkii tapausta toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitona.

Lohjalla mies pakeni kaasuaseen kanssa

Samana päivänä Lohjan Virkkalassa poliisipartio havaitsi sähköpotkulaudalla liikkuneen miehen, jolla oli kädessään aseen näköinen esine.

Kun poliisi lähti tarkastamaan tilannetta, mies teki esineellä latausliikettä muistuttavia liikkeitä ja pakeni sähköpotkulaudalla. Poliisi sai lopulta estettyä hänen pakomatkansa ja otti hänet kiinni.

Miehen hallusta putosi pistoolia muistuttava kaasuase. Tapausta tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitona.

Poliisin tiedotteen mukaan tehtävillä kohdataan aiempaa enemmän erilaisia terä- ja ampuma-aseita. Osa niistä osoittautuu myöhemmin aidonnäköisiksi jäljitelmiksi, mutta käynnissä olevassa tilanteessa poliisin on vaikea tietää, onko ase aito.

Länsi-Uudellamaalla poliisi on uhannut henkilöä aseella tämän vuoden tammikuun alun ja marraskuun alun välillä 12 kertaa. Koko viime vuoden aikana vastaavia tapauksia oli kymmenen, kertoo ylikomisario Jussi Päivänsalo tiedotteessa.

Hintojen nousu on saanut monet lykkäämään hankintaa.
Rakennuksessa ei ollut syttymishetkellä ketään sisällä.
Paikalle hälytettiin useita partioita.
Mainos